Loppukaneetti

No mitä jäi käteen?

Irlannin reissu oli, kuten lukijat tietävät, loistava. Työn suhteen ymmärsin, että sairaala on meikäläiselle oikea osoite. En tätä ollut vielä tietänyt, joten esimerkiksi tutkintotodistuksen hakemuksen täyttäminen oli hiukan omituista; valinnaisista kursseista ei löytynyt yhtään kliinisesti merkityksellistä kurssia. Nyt mielenkiintoa ei muuhun olekaan. Kiitos erityisesti Eilisille (joka muuten oli aivan kuin Lorelai Gilmore! Läksijäislahjaksi annoinkin Gilmoren tyttöjen ensimmäisen kauden ^^)

Matkailu oli huippua. Joka viikonloppu meni jossain, mutta viikot leväten reissu ei ollut edes kovin raskas. Hiukan kuin olisi lomalla ollut. Tein jossain vaiheessa risut ja ruusut -listan (ei järjestyksessä), joten lisätään sekin tähän:

Pros:

Mukavat ihmiset. Ehdottomasti huippua porukkaa.

Kohteliaisuuskulttuuri. Vaikka joskus kohteliaisuus oli vaan kohteliaisuutta, eikä kovin aitoa, tämä on paljon Suomen jurottamista mukavampaa. Voihan tästä tehdä oman hybridin ja olla suomalaisesti aito ja irlantilaisesti kohtelias.

Pubikulttuuri. Perusoluena Guinness? Pintissä? Kertaakaan en nähnyt riehuvaa känniläistä, ja ihan kiva kun lasin ääressä pystyy keskustelemaankin.

Kliininen farmasia. Tässä tarvitaan paljon kehitystä Suomessa.

Parempi olut. Voiko suomalaista lageria olueksi kutsua?

Enemmän etnistä vaihtelua. Jo Tullamoren kokoisessa pikkupaikassa on paljon erinäköistä porukkaa, mikä on aina mukavaa.

Isä Ted. Kuka ei sarjaa tunne, siihen tutustukoon.

Hauska aksentti. Was grand, now.

Huumorintaju. Melkein yhtä kuiva kuin itselläni.

Cheddar. Irlannin perusjuusto, sai melkein samaan hintaan kuin täällä Edamia.

Maisemat. Varsinkin Kerryssä surffatessa vuoret ja meri...

Historia, historialliset paikat. Paikalla on pitkä pitkä historia, jonka kaikki vaiheet on oikeasti mielenkiintoisia. Sitä paitsi kelttien tyyli oli todella nättiä.

Urheilu. Jäkistä vai hurlingia... Hmmm...

Cons:

Kertakäyttökulttuuri. Näin ehkä kerran ihmisen, joka ei jättänyt ruokaa. Aina on tarjolla normaaleja kahvikuppeja, ja silti ihmiset ottavat kertakäyttöisiä. Tai kaksi, ettei näpit pala!

Jenkki-/brittimeininki. Kulttuurissa on vähän liikaa samanlaisuutta vääriin maihin, ehkä kielen ja Brittien läheisyyden takia.

Kasvissyömisen puute. Dublinissa ja Corkissa oli helppoa, mutta joskus sitä kyllästyy siihen kasvissyönnin selittämiseen...

Hetkittän liian paksu aksentti. Kun siitä ei aina saa selvää...

Kaasulämmitykset. Vaihtoehtona öljy. Loistavaa.

Pikakahvi. Kahviloissa kahvi oli ihan hyvää, mutta miten pikakahvia voi juoda noin paljon...

Sentin kolikot. Oikeesti. Sentin. Mitä ihmettä?



Mutta eiköhän tämä blogi ole tässä. Kiitos kaikille lukeneille, ja palautetta kaivataan. Reilimatkasta elokuussa kirjoitetaan varmaan samanlainen. Nyt lukemaan Ollin blogia ja kehittämään Suomen osastofarmasiaa ->

Vika viikko

Viimeinen viikonloppu sitten vietettiinkin sitten isossa seurassa. Keskiviikkona Irlantiin saapui ystävämme Jarno, joka myös lähti kanssamme samalla koneella. Viimeinen viikko vietettiin hiukan haikeissa tunnelmissa, ja monille ihmisille tuli sanottua useatkin hyvästit. Apteekilla oli viimeiselle päivälle kahvitarjoilu, ja Eiliskin oli palannut lomaltaan. Kuvassa päällä siistit ammattilaisen asustukset.

Torstai-iltana, joka siis jäi viimeiseksi illaksi Tullamoressa oli night out, ja menimme live-musiikkia lupaavaan baarinoloiseen pubiin viettämään iltaa isolla porukalla. Hauskaa riitti, vaikka pianomies soittikin hirveää tuubaa Elton Johnin huonoimmista - piano maniin. Perjantaina edessä oli paniikkipakkaus, Ryanairillehan kun sai ruumaan ottaa vain 15 kiloa painoa, eikä lisäkiloja voinut ostaa kuin hurjilla hinnoilla lentokentältä. Loppujen lopuksi kilot pistettiin siihen suuntaan ja herran haltuun, ja lentokentällä viilattiin ylimääräiset kilot pukeutumalla kerroksiin ja jakamalla tasaisesti kaikkien kolmen laukkuihin.

Haikeat jäähyväiset Elainelle ja Socksille, ja sitten Dubliniin. Keli oli koko viikonlopun loistava, joten aikaa vietettiin paljon kävellen ympäri kaupunkia ja käyden esim. kauniilla Stephen Greenillä taas. Yö vietettiin tutussa Four courts -hostellissa kätevässä neljän hengen huoneessa. Illalla käytiin muualla vanhoissa tutuissa, kuten Porterhousessa juomassa viimeiset vain sieltä saatavat stoutit. Huippupaikka.

Lauantaina kierreltiin enemmän sitä og Dublinia, eli tuli käytyä kaiken maailman divareissa ja second hand -kaupoissa. Päivällä saarelle laskeutui Minnan kanssa harjoittelua tekevä Pauliina, joka yöpyi Oisinin luona. Pauliina autettiin paikalle (Oisinhan asui Liffeyn varrella hänkin, jokseenkin kahdetittavalla paikalla...) ja yritettiin vielä Jamesonin viskitehtaalle. Viimeinen kierros oli kuitenkin jo täynnä, joten tekemistä jäi seuraavallekin reissulle. Tytöt ilmeisesti paikan kävivät tsekkaamassa heti seuraavana päivänä.

Illalla lähdettiin vielä viimeiselle pubi-kierrokselle, tällä kertaa Oisinin suosikit -listan mukaan. Suurin osa paikoista jäi suoraan väliin, sillä sisustuksessa oli hiukan liikaa marmoria ja ihmisten yllä liikaa egyptiläistä puuvillaa... Tulipahan käytyä ainakin Irlannin reissun ensimmäisessä hevibaarissa, sekä illan päätteeksi omassa suosikissa, jossa sai taivaallisia sipulirenkaita ja Corkin mikropanimon (Franciscan well, jos kukaan muistaa) tuotteita. Paikan nimi oli Ginger man.

Sunnuntaina lento lähti neljän aikaan, joten paikalle mentiin jo hyvissä ajoin. Hyvästit Minnalle ja Pauliinalle, ja sitten säätämään pakkausten kanssa. Check in oli kuitenkin yllättävän kivuton, sillä kerrospukeutuminen tosiaan toimi, ja painoiksi saatiin jokseenkin tasan 15 kiloa kaikille. Lento meni helposti, ja yhtäkkiä itsensä löyti Tampereelta. Pari päivää siinä kerrostalojen täyttämässä kaupungissa oli jokseenkin kulttuurishokki, kaikki puhuivat suomea, ajettiin toisella puolella katua, baarit olivat huonoja (paitsi Plevna!)... Hetki meni tasoittuessa.

Trip to Tipp

Sori vaan, tämä teksti tulee todella myöhässä. Irlannista tultiin jo kohta kaksi viikkoa sitten, joten kirjoitan edellisistä viikoista hiukan takautuvasti... Syynä on tietokoneongelmat, jotka yhä jatkuvat, joten tämäkin teksti kirjoitetaan äidin kotikoneelta (samasta syystä kuvat lisätään jälkikäteen).

Tosiaan Anninan reissun aikaan sunnuntaina Irlantiin saapui rakas ystävä Minna, joka jatkaa sitten seuraavat kolme kuukautta meidän tilallamme sairaalassa. Minnan ensimmäiselle viikonlopulle kävimme Elainen kotiseuduilla, Tipperaryn kreivikunnassa, jonka pääkaupunki on pienehkö Thurles (Thöör-les), jonka kautta mentiin esimerkiksi Traleehen aikoinaan. Konnareilla oli vaikeuksia ymmärtää meikäläisen lausumana kaupunkia, kun ihan loogisestihan se lausuttaisiin thörls :P

Lauantaina, lähtöpäivänä keli oli upea, joten se oli hieman harmi viettää autossa... Muutenkin keli oli ollut huippua jo vähän aikaa, joten ajatuksena oli päästä jatkamaan tätä loppukevään fiilistä suoraan Suomen suveen. Elainen koti oli varsin mukava, joskin jo kaksikerroksisuuteen tottuneena hiukan erikonen. Ruuan ja kasvissyönnin ihmettelyn jälkeen seurattiin telkkarista isoa rugby-ottelua Munster vs. Leinster, jossa ilmeisesti Munsterin (johon myös Tipp kuului) oli selkeästi voitettava. Toisin kävi, ja Leinster vei selkeästi koko ottelun, joka ainakin omasta mielestä oli paremmalla tasolla kuin esim. aiemman Six nations-pelit. Liekö aina maaotteluiden ongelma. Illasta kuokittiin Elainen tuttavan 21-vuotissynttärit, jotka osoittautuivat melko isoiksi, jonkinlaisessa baarissa pidetyiksi pippaloiksi, joissa oli mukava tunnelma, tanssia, naposteltavaa ja (maksulliset) juotavat.

Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun päätapahtuma, eli hurling-matsi. Kyseessähän on gaelilaisiin lajeihin kuuluva paikallinen erikoisuus, joka on suosittua erityisesti Tipperaryssa ja Kilkennyssä, jotka ykkösliigan finaalin sitten pelasivatkin. Säännöt ovat jokseenkin samanlaiset kuin futiksessa (siinä oikeassa, eli gaelilaisessa), eli palloa pitää pompauttaa kolmen askeleen jälkeen, sitä saa heittää tai potkaista, ja maaleja on kaksi, toinen riman alla ja toinen päällä. Erona taas on se, että tätä peliä pelataan mailoilla ja pesistä muistuttavalla pallolla. Palloa lyödään järjettömiä etäisyyksiä omasta kädestä heitettynä ja yritetään hakata pallo pois vastustajan käsistä. Suojiahan tässä ei ole kuin jäkiskypäriä muistuttavat suojaimet, esim. hanskathan ovat täysin turhia. Ensimmäisessä pelissä (täälläkin kakkos- ja ykkös-liigain finaalit) pelasi Monaghan ja Offaly, ja Tullamoren pojat veivät pelin. Toiseen peliin saatiin varsin huikea tunnelma, ja ottelu oli todella tiukka Tipperaryn hävitessä vasta viimeisillä minuuteilla. Peli oli itsessään kuitenkin niin huippu, että matkamuistoiksi lähti molemmille, minulle ja Ollille, hurling-mailat Suomen ensimmäisen joukkueen perustamiseen.

Maanantaina oli aika vähän enemmän turisti-hommien. Sunnuntaina oli käyty tutustumassa suunnilleen Elainen takapihalla olevaan minilinnaan, jota vihaiset vartijalehmät suojelivat. Linnan historia on ilmeisesti varsin huonosti tiedossa, mutta itse tykkäsin hiukan autenttisemmasta fiiliksestä ei-kunnostetussa rakennuksessa. Maanantaina käytiin kahdessa luostarissa, joista Holy cross oli se vähemmän tunnettu, ja Rock at Cashel, joka on ilmeisesti Tipperaryn SE nähtävyys. Varsinkin Rock oli todella vakuuttavan näköinen, kukkulalle rakennettu luostari, josta oli huiput näkymät myös alaspäin. Kivutessa tuli hieman Saksan linnat mieleen, alaspäin kun on aina helpompi puolustaa...

Seuraava teksti onkin sitten toisiksi viimeinen ja kertoo viimeisestä viikosta. Yritän saada sen tässä lähiaikoina valmiiksi, toivottavasti jopa omalla koneella!

Terveisiä Suomesta

Viikko kirii jo loppuaan, ja viime viikonlopusta pitäisi kertoa. Täällä on riittänyt vilinää kun ensin Annina tuli viime keskiviikkona viikon lomalle tänne katsomaan meitä, ja sunnuntaina Minnakin lensi saarelle. Viikot on ollut töissä hiukan lyhyitä, kun viime viikolla Anninan kunniaksi otettiin torstai ja perjantai vapaaksi, ja nyt tuleva viikonloppu on bank holiday weekend, eli maanantai on vapaa. Näitä pidennettyjä viikonloppuja siis kutsutaan bank holiday -nimellä täällä. Hassua.

Keskiviikkona suuntasimme junalla vanhaan ja paljon hypetettyyn Kilkennyyn. Annina oli odotellut lentonsa jälkeen jo useamman tunnin Dublinin juna-asemalla ja lähti mukaamme kunhan töistä pääsimme. Oli todella mukava nähdä kaipaamiaan ystäviä ja saada vähän uutta dynamiikkaa Olleksin matkakaksikkoon. Ensimmäisenä Kilkennyssä heitettiin kamat tähän mennessä varmaan parhaaseen hostelliin (Backpacker tourist hostel), josta suunnattiin vielä yksille vanhaan Kyteler's inniin. Paikassa oli upea tunnelma, eikä varmasti menoa haitannut rakkaan ystävän jälleennäkeminen...

Aamusella kierrettiin Kilkennyn mukavaa keskustaa ja käytiin shoppailemassa (sieltäkin kun löytyi Tk-Max!). Turistikohteena löydettiin puolikuuluissa Kilkennyn linna, joka ilmeisesti oli keskiaikaista perua. Paikkaa oli sittemmin rempattu muutamaan otteeseen ja joku aristokraatti oli päättänyt saattaa linnan enemmän chateau-tyyppiseksi rikkaiden huvilaksi. Paikka oli siis hieman aiemmin nähdyn Belvedier housen oloinen paikka, josta löytyi ties mitä vetäytymishuoneita (ruuansulatteluun). Tilukset paikalla olivat upeat, lääniä löytyi silminkantamattomiin. Lenkkikuumehan siinä iskee. Iltasella käytiin vielä juttelemassa muutamassa hyvässä pubissa, ja kaupungin yöelämästä jäi muutenkin hyvä kuva. Tunnelmallinen paikka kaiken kaikkiaan.

Seuraavan päivän katarsiksena käytiin kiertämässä paikalliset (historialliset) kirkot, mitkä olivat varsin vakuuttavan näköisiä. Keskustan ulkopuolella oli Irishtown, eli köyhien katolilaisten (irlantilaisten) asuinpaikka, jossa myös kuvan kirkko sijaitsi. Seuraavan katolilaisen kirkon oli puoliksi tuhonnut, kukas muukaan kuin herra Cromwell ristiretkellään. Hetkittäin tuntuu, että Cromwell tour 2009 kattaisi oikein kätevästi koko Irlannin... Kumma juttu että täällä ei oikein brittejä diggailla. Protestanttinen kirkko oli Kilkennyssäkin ihan kunnossa.

Iltapäivästä lähdettiin Dubliniin päin, ja päästiin kävelemään useampi kilometri hostellille jo ihan oikeassa sateessa. Pääsipähä Anninakin näkemään sitä autenttisinta Irlantia ;) Lauantaina näytettiin Anskulle paikkoja täällä meidän kaupungissa ja kierreltiin muutamat turistipaikat läpi. Ensimmäisenä oli huippu Bodies-näyttely (joka oli kyllä sen hintainenkin...), jossa esiteltiin ihmiskehon osasia oikeilla ruumis-malleilla. Anatomiaan pääsi vähän paremmin sisälle, niin kai se sisäänpääsymaksu pitää ottaa sijoituksena ammattiin. Myöhemmin käytiin national galleryssä, Graftonin humussa (kuva), Bewleysissä kahvilla, St. Stephen Greenillä, Porterhousessa...

Sunnuntaina oli viikonlopun päätapahtuma, eli gaelilainen jalkapallomatsi. Täällähän siis ei pelata mitään tylsiä pelejä mitä muut pelaa (paitsi rugbyä), vaan omia pelejä niin kuin gaelilaista (tästä lähin kutsun 'jalista' sokkeriksi) ja hurlingia, josta seuraavalla viikolla lisää. Oikea jalkapallo on huippulaji. Jo ensimmäisellä kerralla televisiosta nähtynä olo oli hieman surrealistinen, kun miehet potkivat ja heittelevät palloa, puolikontakti on sallittua ja päädyissä on kahdenlaiset maalit (rugby ja sokkeri) joista toisella on vahti. Päivällä oli kaksi ottelua, ykkös- ja kakkosdivisioonan finaalit, joista toisena pelinä oli huippu Kerry vs. Derry -ottelu (toki Kerryyn ihastuneena sitä kannatimme). Yleisöstä ei vaan ottanut selvää kun kannustuksena kuului pelkkä 'erry! erry!'

Sunnuntai-iltana Irlantiin eksyi myös seuraavalla viikolla apteekissa aloittava rakas ystävämme Minna, joka joutui ensimmäisen yön punkkaamaan Oisinin luona myöhäisen lennon takia. Hiukan yllätyksenä Minna pöllähti sairaalalle kahvitauolla 'hi, I'm Minna'. Alkuviikko vietettin Tullamoressa tyttöjen kiertäessä kaupungilla päivisin, kunnes Annina lähti keskiviikkona kotiin raahaten meidän ylimääräisiä tavaroita. Huh, eihän tässä itselläkään ole kuin reilu viikko jäljellä... Noh, huomenna Elainen syntysijoille, Tipperaryyn.

Farmasisti, farmasiasta, farmasia

Seuraa ammattisuuntautunutta asiaa: viime viikonloppuna suuntana oli taasen Dublin ja tällä erää Irlannin sairaalafarmasistien vuosittainen konferenssi. Ilmottautuminen tapahtui jo jonkin aikaa sitten, Oisinin (tuttavallisemmin Ossi nykyään) lähettäessä meidän ilmottautumislomakkeemme ja maksaessa konferenssimaksut. Joka oli hurjat 20 euroa per pers, kattaen lauantain gaalaillan ja lauantain ja sunnuntain ruuat :D Joskus kannattaa olla opiskelija.

Tämä(kin) viikonloppu pummittiin, tällä kertaa yövyttiin sairaalassa ennen farmasistiksi rekisteröitymistä vuoden työskentelevältä (pre-reg) Orlalta, tai oikeastaan hänen äidiltään. Paikallisessa systeemissä siis farmasistit opiskelevat neljä vuotta ja ovat joko vuoden sairaalassa, apteekissa tai jakaen ajan kahteen puolen vuoden periodiin, kuten sairaalaan uutena tullut Maeve tekee. Suomalainen farmaseutti sijoittuu johonkin teknisen työntekijän ja paikallisen farmasistin välimaastoon, ja suomalaisen systeemin selittäminen on ollut kovin helppo kahvipöytäkeskustelun aihe. Perjantai-ilta meni lähinnä perheen vanhoja kirjoja selaillessa, seasta kun löytyi viime vuosisadan vaihteen sairaanhoidollisia kirjoja tai 40-luvun farmaseuttisia kirjoja, joita oli hetkittäin varsin hauska lukea.

Lauantaina konferenssin alku oli jo aamusta, joten lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan (loisto)hotelliin piti eksyä aikaisin. Ensimmäisenä vuorossa olivat työpajat, joista Ollin kanssa osallistuimme ensin munuaisten vajaatoiminnan asioihin ja sitten kirurgian farmaseuttiseen puoleen. Molemmat aiheet olivat mielenkiintoisia, joskin painotus oli hiukan liikaa potilastapauksissa itse asian jäädessä hyvin nopealle käsittelylle. Munuaisten vajaatoiminta oli tosin viime viikon jälkeen hyvä kertaus. Lauantain kääntyessä iltaan paikalla oli loistava gaala, jossa huipun ruuan (ihan oikeaa kasvisruokaa!) lisäksi oli musiikkia, tanssia ja uusiin ihmisiin tutustumista. Mukavan rennon tunnelman pystyi aistimaan kun apteekkarikin oli jatkuvasti tanssimassa. Täyttä tanssilattiaa ei vastaavaan suomalaiseen konferenssiin oikein osaa kuvitella.

Sunnuntaina aamusta oli lähinnä paikallisen sairaalafarmasian tulevaisuuteen keskittyviä puheita, sekä painottamista osastotyöskentelyn tärkeydestä. Brittien mennessä hyvää vauhtia irkkujen edellä jää vähän itse tuijottamaan lattiaa, että niin, Suomessahan sairaalafarmaseutti on melkein varastonvalvoja... Kipinä kliinisempään (=potilaslähtöisempään, asiantuntijapainotteisempaan) sairaalafarmasiaan täältä varmasti lähtee mukaan, joten on pakko ottaa selvää, miten systeemiä pääsee edistämään kotipuolen sairaaloihin. Motivoivana tekijänä näkyy hurjan melkein viidenkymmenen prosentin virhenumerot sairaaloiden potilaina olevien lääkityksessä, näin siis ilman farmasistin väliintuloa. Suomalaisetkin farmasistit ovat tiukkoja ammattilaisia, mutta järjestelmä vaatii oikealle vuosituhannelle kääntämistä.

Sunnuntai-iltapäivä vietettiin Irlannin auringossa, meren äärellä kävellessä. Täältä tämän kerran ainoa kuva, kun konferenssista kuvia ei jäänyt kameraan. Kelit täällä muuten ovat olleet loistavia, viikonloppukin oli pelkkää paistetta. Suomessa on kuulemma kylmä.

Aktiivilomailua Kerryssä

Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisimmästä merkinnästä. Viime viikonloppuna käytiin Traleessa tapaamassa Suomessa opiskellutta ja Han Moo Do:a harrastanutta Mikeä ja hänen vaimoaan Jia:ta (ja heidän hiukan päälle vuotista vaavia, tietty!). Viikonlopun jälkeen olen ollut niin väsynyt, että vasta nyt jaksaa kirjoittaa... Tällä viikolla siirryin myös onkologian puolelta (tiedän, en ole sieltäkään kirjoittanut mitään) Lisan, eli munuaispotilaisiin erikoistuneen farmaseutin kelkkaan. Kiirettä on pitänyt, vaikka suurin osa ajasta meneekin melkolailla uuden aiheen opiskelussa. Kirjoittelen sitten myöhemmin miten homma lähtee käyntiin.

Traleehen, eli maan lounaisosan kreivikunnan, Kerryn, pääkaupunkiin lähdettiin pitkän perjantain iltapäivällä. Jos en ole maan junareittejä vielä tarpeeksi kummastellut, niin kerrottakoon, että tämäkin matka tehtiin melkein Dublinin kautta. Kuusi tuntia meni kokonaisuudessaan, joten perille saavuttiin vasta illasta. Jo junassa vasten kasvoja paiskautui Kerryn kreivikunnan upeat maisemat. Postikorteista tiedettiin, että tänne osaan maata oli piiloitettu myös ne suomalaiseen silmään ah, niin kauniit vuoret... Mike, joka työskentelee Limerickissä, päälle tunnin ajomatkan päässä Traleesta, saapui vanhempiensa kotiin vasta kahdentoista jälkeen. Juna-asemalta meidät poimi uskomattoman vahvalla aksentilla puhuva perheen isä, ja myöhemmin tutustuttiin muuhunkin perheeseen. Mikellä on kaksi veljeä ja yksi sisko, mutta perhe oli mukavalla tavalla erikoinen, sillä isän kaksoisveli asui viereisessä talossa. Koska molemmat miehet ovat puuseppiä, oli heille jossain vaiheessa tullut ajatukseksi rakentaa myös omat talonsa peilikuviksi... Siinäpä Helille ja Ullalle esikuvat!

Lauantaina pääajatuksena oli päästä kokeilemaan surffausta, jota tosiaan tässä maailmankolkassa pystyi hyvin harrastamaankin. Kuitenkin, jotteivat aallot olisi aivan lättänöitä, piti rannalle mennä vasta korkeamman vuoroveden aikaan, eli vasta iltapäivällä. Aamupäivästä käytiin paikallista historiaa esittelevässä museossa, joka oli pääsiäisen kunniaksi ilmainen.

Myöhemmin iltapäivästä kaivettiin sitten talvimärkäpuvut kaapista ja lähdettiin Miken, isän ja Miken veljen, Brendanin, kanssa rannalle. Keli oli tässä vaiheessa vallan loistava, joten ei oikein parempaa olisi voinut kuvitella. Ranta oli uskomattoman kaunis, meren pauhutessa vuorimaisemaa vasten ja surffari-pitkätukkien yrittäessä kaapata aaltoja.
Oma touhu ei kovin taidokasta yllättäen ollut, meren ollessa hiukan turhankin vahva, Mikenkin saldon jäädessä vain yhteen aaltoon. Uskomattoman hauskaahan touhu oli, ja merta vastaan haraaminen oli myös todella rankka treeni, joka tuntui jo myöhemmin illasta hengityslihaksissa.


Sunnuntaina isoksi urakaksi vaihtoehtoina oli joko lähteä uudestaan surffaamaan tai kipuamaan Irlannin (ilmeisesti) toiseksi korkeimmalle vuorelle, mt. Brandonille 950 metrin korkeuteen. Surffaamaan päätettiin mennä jos vielä vaelluksen jälkeen jaksetaan, mikä loppujen lopuksi jäi maanantaiaamuun. Mukaan lähti Miken ja isän lisäksi myös Jia, joka jätti vaavin isoäitin hoivaan. Maisemat vuorelle kiivettäessä olivat loistavat, joten vaellusta oli mukava taittaa (huomatkaa kuvasta myös kiipeilyyn varatut erityisvarusteet, kuten erikoiskengät joilla pomppia kiveltä toiselle). Kokonaisuudessaan matkassa kesti päälle neljä tuntia, joista iso osa oli vaellusta ja loppu ylämäkeen kipuamista. Alaspäin tullessa varhaistyypin diabetesta sairastavalle isälle tuli hypoglykemia-kohtaus, joten kävely meni hitaammin Miken auttaessa isäänsä osan matkasta.
Perille kuitenkin päästiin kaikkien ollessa täysin naatteja ja valmiina lähtemään kotiin... Illasta juhlittiin vielä nuoremman veljen syntymäpäiviä grillaamalla naapurissa nuorisoporukalla(vaikkakaan itse juhlakalua ei niinkään näkynyt). Jiakin pääsi nauttimaan itselleen kovasta urakasta lupaamiaan grilliherkkuja ^^

Maanantaina yrityksenä oli lähteä aikaisin surffaamaan, ja loppujen lopuksi rannalle lähdettiin ilman Mikeä, joka ei ollut vielä tässä vaiheessa herännytkään. Tällä rannalla ei surffareita näkynyt niin paljon, mutta aallot olivatkin aivan liian keveitä surffaukseen, osittain myös matalan vuoroveden takia. Nyt kun sille laudalle vihdoin pääsi, niin aallot eivät kantaneet :D Kipinä tähän kyllä tuli, seuraava reissuni Irlantiin onkin aktiivireissu koostuen vaelluksesta ja surffauksesta.

Pitkän viikonlopun jälkeen oli hiukan harmi lähteä todella mukavan ja vieraanvaraisen perheen luota. Jaloissa tuntui vielä pitkään kivillä pomppimisen, kipuamisen ja surffauksen raskaus, joten täpötäysissä pääsiäismaanantain junissa matkaaminen sen saman kuuden tunnin jälkeen ei ollut muutenkaan kovin mukava kokemus. Parhaat paikat tällä saarella on kuitenkin nähtävästi sijoitettu jonkinmoisen vaivan taakse, joten pakkohan se on sietää. Kerry on ehdoton kohde Irlannissa kävijälle.

Mamin matka

Keskiviikkona (eli jo viikko sitten!) äiti tuli käymään täällä. Kone saapui päivällä Dubliniin, josta hän matkusti junalla aina tänne asti, sillä huonommalla junatyypillä tietysti. Torstaina luvassa oli Tullamoreen tutustumista, mutta perjantaina Joan lähti kyydittämään meitä taasen, tällä kertaa kauniiseen kelttiläiseen luostarirauniokohteeseen, Clonmacnoiseen.

Keli täällä on ollut melko lailla vaihtelevaa (kesä on tulossa...), joten torstain kaunis paiste vaihtui perjantain kylmään viimaan ja sateeseen. Itse raunioalue oli silti kaunis, ja paikalta huokui historia. Ilmeisesti paikka perustettiin hyvinkin pian ensimmäisten kristittyjen munkkien saavuttua Irlantiin. Hauskana piirteenä tuonaikaisissa luostareissa oli se, että ne olivat sanalla sanottuna sikarikkaita, keräten rahoja alueen ihmisiltä. Clonmacnoise oli sijoitettu kahden alueen väliin, joten se keräsi myös tuplatulot. Toinen, loogisena jatkona toimiva piirre luostareilla oli se, että ne olivat jatkuvan ryöstelyn kohde (Joanin sanojen mukaan "they might as well could've put a flag screaming 'we're rich'"). Vaikka tämä luostari oli sisämaassa (Offalyn kreivikunnassa, jossa siis on myös Tullamore), se oli sijoitettu saaren pisimmän joen, Shannonin, uomaan. Koska Shannon taasen alkoi jo merestä Limerickin kohdalta, viikingit ryöstivät paikkaa jokseenkin tasaisin väliajoin, kuten tämän jälkeen normannit ja paikan raunioiksi pistäneet engelsmannit. Brittien hienoihin tekoihin tuli muutenkin tutustuttua Athlonessa, jossa englantilainen valloittaja Oliver Cromwell (pthyi!) tappoi käytännössä koko kylän suojalinnakkeeseen 1600-luvulla.

Lauantaina lähdimme aamusta Dubliniin, jonka kohteet äiti sitten valitsi. Ensimmäisenä käytiin modernin taiteen museossa, jonka näyttelyt vaihtelivat hämystä vakuuttavan kummalliseen. Seuraavaksi raahauduttiin keskustaan, jonne oli varsinkin äidille hiukan turhankin pitkä matka... Keli oli taasen vaihtunut loistavaksi, joten itseäni ei ollenkaan haitannut kauniin kaupungin läpi tallustelu hienona päivänä. Ex tempore -käyntinä pistäydyimme Christ churchissa (jonne oli sisäänpääsymaksu!). Täältä käteen jäi suomenkielinen opaslehtinen, upeat alttarikullat ja omana suosikkina urkupilliin jumittuneet ja sinne muumioituneet kissa ja hiiri! Kuvaa ei ikävä kyllä ole :P

Täältä suunnattiin ostoksille ja sitten kaupungin ykköspuistoon St. Stephen Greenille, joka oli kyllä huippupaikka sillä kelillä. Mahat vedettiin täyteen intialais-nepalilaisessa ravintolassa, jonka jälkeen taksipalvelu Eilis haki meidät yöpymään vanhempiensa kotona puolen tunnin päässä Dublinista. Ilta rupateltiin Eilisin ja hänen farmasistiksi valmistuneen veljensä kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä ja kuitenkin erityisesti apteekkialasta...

Sunnuntai vierähti Eilisin kyydittäessä meitä paikasta toiseen. Äiti ei oikein ehtinyt kuin Taran kukkuloille, jossa entisaikaan kruunattiin Irlannin high king, eli alueiden ylipiällysmiäs. Tämän jälkeen mami (Eilisillä oli vähän vaikeuksia lausua Arjaa) kuskattiin nopeasti lentokentälle, kaiken sujuessa varsin mutkattomasti.

Loppu päivästä kuljettiin Eilisin kanssa, tämän tarjotessa myöskin kaikki... Huipputyyppi kaiken kaikkiaan, eikä tätä täkäläistä kohteliaisuutta oikein aina jaksa ihan ymmärtää. Mukavaa se toki on.

Historiaa Waterfjordissa

Tänä viikonloppuna sitten nähtiin Irlannin vanhimmaksi tituuleerattu kaupunki, Waterford. Alunperin tarkoitus oli mennä katsomaan lähikaupunkiin nousevan rock-bändin, Fight like apesien (joista jo aiemmin kerroin) keikkaa, mutta tämä tosiaan oli loppuunmyyty, joten suunnitelmiin tuli muutos... Waterford on maan viidenneksi suurin kaupunki, mutta kovastihan tuo pikkukaupungilta alkoi jo vaikuttamaan. Paikassa asuu kuitenkin vain noin 40 000 ihmistä...

Matkaan lähdettiin jo perjantaina, joten teimme vain puolikkaan päivän (näin helposti se käy ^^) apteekilla. Junayhteydet kun toimivat vähän hassusti, eli vain horisontaali-tasossa, niin taas piti käydä melkein Dublinissa asti, ennenkuin pääsi kaakkois-Irlantiin... Viikonlopun suunnitelma B oli tosiaan mennä Sligoon (luoteessa), jotta kävisimme kaikilla Irlannin regioneilla, mutta ongelmaksi muodostui se, että paikkaan olisi pitänyt mennä -wait for it- Dublinin kautta! Seitsemän tunnin matka junalla kun samaan matkaan autolla olisi mennyt ehkä pari-kolme tuntia. Anyways, Waterford päätyi kiinnostamaankin enemmän, joten minä ainakin olen tyytyväisempi näin.

Saavuimme siis kaupunkiin noin seitsemän aikaan, ja ensimmäinen järkytys oli tuuli (kuvassa ei taaskaan ole uusi hiustyylini...). Öitä varten olimme varanneet tällä kertaa mukavan b n' b:n, joka osoittautui varsin hyväksi valinnaksi. Oli hieman eri asia saada tuhti irlantilainen aamiainen eteensä (munakokkelia, papuja, tomaattia, leipää, mysliä, appelsiinimehua, kahvia, jogurttia, hedelmiä, ym), kuin taivaltaa pelkällä hostellien toast-ruokinnalla. Jo perjantai-iltana löysimme muuten muutaman todella hyvän pubin, kuten (jo kolmannen!) Irlannin vanhimman pubin, jossa oli myös live-musiikkia joka ilta, sekä Beamishia hanassa. Lauantaina piti tunnustaa banjo ihan oikeaksi soittimeksi kun ko. soittimen käyttäjä varasti virtuositeetillaan koko shöw'n. Huippua.

Lauantain päivä taasen meni kaupungin ja koko maan historiaa tarkastellessa. Waterfordin perustivat jo viikinkivalloittajat, ja monissa kohtaa kaupunkia oli historiallisia jäänteitä ja rakennuksia. Kaupungista löytyi myös tähän mennessä paras museo, jossa Irlannin historia alkoi vihdoin selkiintyä (käytännössä siis missä järjestyksessä mikäkin valloittaja tänne on yrittänyt). Sunnuntai-aamuna tähän tuli kertausta toisessa museossa, joka oli sijoitettu keskiaikaiseen vahtitorniin (kuvassa Olli miettii oman huussin sijoittamista ylimmän kerroksen parvekkeelle). Muitakin nähtävyyksiä olisi ilmeisesti ollut, mutta moni paikka aukeaa vasta pääsiäisen jälkeen (kuten myös kristallitehdas... Nyt jäi kristallien näkeminen vähän vähemmälle, vaikka juuri niistä kaupunki on kuuluisin).

Lauantaina tosiaan eksyimme myös aivan huippuun kirjakauppaan, Book centeriin, jossa keskellä kaikkea oli kahvila ja suklaakauppa. Hyllystä pystyi ottamaan kirjan lukuun ja siemailla samalla vaikka cappucinoa. Ilmekin varmaan kertoo jonkin verran :D

Siinähän se taisi suurimmilta osin olla. Paikka oli mukava ja museoissa oli mielenkiintoista kierrellä, mutta tuskin tänne toista kertaa eksyy. Metropolien ja kapinalliskaupunkien elämä vaikuttaa kuitenkin paljon vauhdikkaammalta.

Midlands

Nyt on sitten nähty midlandsitkin vähän paremmin. Lauantaina oltiin Joanin, eli apteekkarin kanssa kiertelemässä muutamia turistinähtävyyksiä alueelta, ja kyllähän täältäkin nähtävää löytyy.

Noh, lähtö oli yhdeksän aikaan, ja sovitusti ensimmäinen kohde oli Kilbegganin tislaamo, eli Irlannin viimeinen täysin irlantilainen viskitehdas (olipahan myös päivän ainoa kohde, josta meikäläinen tiesi...). Mainostuksessa luki myös, että ensimmäinen laillistettu viskitehdas, joskus 1700-luvulla. Kierrokselle löytyi suomenkieliset opastukset (!), joten nyt se prosessi meni vähän paremmin muistiinkin. Itse viski oli varsin mukavan makuinen, joten pitihän sitä pullo ostaa mukaankin. Hauskana yksityiskohtana oli Barack Obamalle tehty oma viskitynnyri :D Siellä se sitten odottaa seuraavat 12-15 vuotta...

Läheltä löytyi myös seuraava kohde, eli Belvedere house. Paikallisten aristokraattien kesämökki oli ehkä hiukan suomalaisia vastineitaan suureellisempi, vaikka sauna sieltä puuttuikin. Joanin kanssa oli muutenkin todella mukava kiertää, kun tuli kyseltyä ummet ja lammet historiasta paikallisiin tapoihin ja politiikasta urheiluun. Belvederen jälkeen poikkesimme läheiseen katedraaliin, joka oli yhtä pompöösi valtavine käytävineen ja upeine alttarikoristeluineen. Ilmeisesti katedraalit rakennetaan jokaiseen hiippakuntaan (?) jota johtaa piispa. Vaikeita ymmärtää katoliset ovat.

Oma suosikkini oli seuraavaksi, vaikka kyseessä olikin vain simppeli hiilikaivos. Kuvat paikalta eivät ole ehkä niin hyviä, mutta oppaan seurana näinkin yksinkertaisesta asiasta tulee paljon nautittavampi. Mies oli vanha kaivuri, joten juttua ja asiantuntijuutta piisasi. Hitonmoinen homma on ollut, voisin kyllä itse sanoa, että jäisi pimeässä, kosteassa ja kylmässä koko päivän nyhvääminen mieluusti väliin... Vielä hiukan ennen rugby-matsia piihpadimme Lough Keyllä (siis Key-järvellä), josta löytyi vielä yhdet rauniot. Upeita maisemia, mutta itse paikka ei kovin kummoinen ollut, päärakennus kun oli tuhoutunut tulipalossa jo jonkin aikaa sitten. Kuvan linna saarella on taas tätä samaa sarjaa, eli perus kesämökki jossa aristokraatit viettivät kesäviikonloppujaan.

Seuraavaksi olikin aika löytää hyvä ruokapubi, jossa olisi mieluusti myös laajakuva-tv rugby-finaalin katsomiseen. Kyseessä siis oli Irlanti-Wales ottelu, ja voittaessaan Irlanti voitti myös grand slamin, eli Irlanti-Englanti-Wales-Skotlanti -akselin, jota ei ole tapahtunut 61 vuoteen. Kyseessä oli vähän jääkiekon maailmanmestaruutta vastaava tapahtuma, ja paikallisessa pubissa juhlinta oli asian mukainen. Illasta kävimme Brewery tapissa vielä katsomassa Tullamoren juhlinnan, eikä ihmisiltä meinannut ovesta mahtua. Huipputunnelma kyllä.

Rebel city rules

Anteeksi vain, on kestänyt hiukan liian kauan edellisestä merkinnästä. Corkin käynnin jälkeen on ollut hiukan kiirettä ja väsyä... Mutta anyways, itse tarinaan nyt, eli Corkin matkatarinaan.

Lauantaiaamuna otimme aikaisimman saaren eteläpuolelle menevän junan, joka mielenkiintoisesti kaarti idän kautta. Ilmeisesti täällä on vastaava systeemi kuin Suomessa Jyväskylän kanssa, eli kaikki junaliikenne menee käytännössä Dublinin reiteillä. Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan ihan Dubliniin asti mennä, vaan pääsimme hiukan aikaisemmin vaihtamaan junia. Kun lopulta pääsimme päämäärään, oli kaupunki-ilmaa taas hieno hengittää. Cork oli upea. Myös se on jokikaupunki, mutta Lee myös haarautuu, tehden kaupungin ydinkeskustasta nuolenpäänmuotoisen saarekkeen, jota joki ja ylämäet reunustavat. Maisemakuvia Corkista oli vaikea valita, sillä nättejä kuvia löytyy useampia... Ohessa kuitenkin yksi hienoimmista.

Corkkiin päästyämme ensimmäisenä vuorossa oli taas majoituksen katsastaminen, joka siis tosiaan tällä kertaa tapahtui hotellissa, niin hurjalta kuin se kuulostaakin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kovin kallis hotelli, vaan hostellin hintaan päälle tuli pari kymppiä koko kolmelta yöltä. Kyllähän sen yksityisyydestä (ja saunasta!) maksoi. Jotenkinhan tätä hippi-imagoa on pakko pitää yllä, joten ruokaahan siellä ei syöty, eikä ylimääräisistä maksettu (paitsi Olli pakollisesta uimahatusta :D). Viikonloppuna tuli syötyä aika paljon leipää ja hilloa, ja muuta enemmän ja vähemmän improvisoitua ruokaa. Muutaman hotellissa hohhoillun hetken jälkeen kuitenkin lähdimme katsastamaan kaupunkia, ostoksille ja lopulta tarkastamaan paikan ja sen yöelämää. Ostokset jäivät melko lyhyeen kun törmäsimme melkein ensimmäiseen kauppaan. Kyseessä oli nimittäin Tk-Max, joka on brändituotteiden, pääosassa siis vaatteiden, jälleenmyyjä, johon raahataan ilmeisesti muiden kauppojen yksittäistavarat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että koko valtava kauppa oli täynnä loistavaa laatua olevia tuotteita todella halvoin hinnoin, melkein kaikki yksittäisinä tuotteina. Jos omaa kokoa ei löytynyt, niin harmi... Paikalle törmättiin vielä maanantainakin törsäämään -how's this for a recession buster?-

Illalla oli siis aika rientää Corkin yöhön. Olli oli taas perinteiseen tapaan ottanut selvää paikan parhaista pubeista ja tapahtumapaikoista. Kaikki kierroksen pubit olivat todella hyviä, mutta ensimmäisenä päivänä myöskään mikään paikka ei noussut yli muiden. Parhaita puolia paikallisissa pubeissa oli esimerkiksi se, että hanasta löytyi muitakin hienoja stoutteja kuin Guinness. Koko saarellahan on kolme makropanimoa, jotka valmistavat stoutteja, ja näistä kaksi sijoittuu Corkkiin, pannen siis Murphysiä ja omaa suosikkiani Beamishia (jos joku ei näistä tiennyt). Koko matkalla ei tullut juotua yhtään Guinnessia, vaan pelkkiä rebel countyn tuotteita (paikalla on pitkä poliittisen vastarannan kiisken historia, josta corkkilaiset ovat ilmeisen ylpeitä. Countyyn viitataan myös Corkin tasavaltana).

Sunnuntaiaamu oli kiireetön ja mukava. Ajatuksena oli omistaa vielä maanantai shoppailulle, joten sunnuntaina päätimme kierrellä kaupungilla katsellen nähtävyyksiä ja vastaavia. Ja kyllähän sitä tulikin käveltyä, ristiin rastiin kaupunkia. Näyttävän Trinityn katedraalin kohdalla tartuimme tilaisuuteen ja kuokimme katolisen jumalanpalveluksen (katarsiksena tottakai). Palvelus oli yllättävänkin samanlainen kuin kotoinen luterilainen, mutta koko hommaan, ehtoollisineen päivineen, meni vain puoli tuntia. Kyllä kai tuollaisen joka sunnuntai jaksaisi?

Kaupungin pääaukioilla Pyhän Patrickin päivään valmistautuminen näkyi jo. Torilla esiintyikin muutama bändi ja hipit ja kauppamiehet möivät (yllättävän paljon) hyvää vegeruokaa. Omaan tassuun tarttui loistava juustotasku ja erinomaisia falafeleja. Harmi vaan kun samaa kojua ei enää paikalta toiste löytynyt... Kiertelyn seuraavaksi kohteeksi määräytyi Cork College University. Paikalliset yliopistot ovat kyllä olleet aikamoisia. Farmasian laitos löytyi uutena peränurkilta, joten kävelimme koko kampuksen läpi. Kuten kuvasta näkyy, suomalaisilla olisi jonkin verran opettelemista siinä, miten ne kampukset tulisi tehdä...

Illasta raahauduimme hotellille testaamaan sitä odotettua saunaa. Olli tosiaan päätti mennä uimaan, mutta minä jätin sen väliin kuullessani, ettei altaaseen olisi asiaa ilman uimalakkia... Kävikin tosin ilmi, että en olisi salilla käynnin jälkeen kovin kauaa kerinnytkään uimaan, joten päätös oli ihan hyvä. Osaako kukaan kuvitella kuinka kipeänä lihakset ovat seuraavana päivänä kun ei ole pariin kuukauteen käynyt treenaamassa? Sauna hotellilla oli ihan jees, joskin kiulua ei löytynyt ja kiukaan kivet olivat vähän murentuneet. Kyllähän se silti kotoisaa oli.

Maanantaina tosiaan mentiin sitten takaisin tuhlaamaan. Tk-Maxin lisäksi kävimme katsastamassa paikan surffi- ja skeitti-kaupat, mutta näistä Olli ei kuitenkaan löytänyt long boardiaan. Itse olin kiinnostunut käymään turistioppaassakin mainitussa Quay Co-Opissa, joka siis on kuuluisa vegeravintola. Paikka oli mukava, joskin on aina vähän kummaa kun ruoka on valmiina eikä sitä tarvitse odottaa... Sopii varmasti erinomaisesti lounasravintolaksi. Hyvien pubien lisäksi Corkista löytyi myös useita loistavia kahviloita. Irlantilaiset näyttävät olevan vähän liian innostuneita instant-kahvista, joka tosiaan muuhun kelpaa kuin pahimpien tärinöiden lievittämiseen. Kahviloissa saa ihan oikeaa kahvia ja niissä monesti hyvä tunnelmakin, näin siis myös Corkissa. Itsellä mukaan tarttui cafetier, eli kahvipuristin, joten nyt nautitaan myös Tullamoressa erinomaista kahvia.

Yksi tärkeimmistä osista Corkissa kuitenkin omalle osalle oli musiikin löytäminen. Illan pääkohde löytyi mukavasta punk-keikasta hämyisässä rock-pubissa (jonka yläkerrasta löytyi pikkuhuone keikoille). Punk-keikoilla olleet tietävät kyllä miten hauskaa pienessä huoneessa pittaaminen on (^^) Päivällä mukaan tarttui muutamakin levy paikallista ja vähemmän paikallista musiikkia.

Ensimmäisenä on paljon hypetetty indie-bändi, Fight like apes, jonka levyn osto lienee itselläkin edessä. www.myspace.com/fightlikeapesmusic Toinen on instrumentaalipunkkia/noisea soittava paikallinen, Adebisi shank www.myspace.com/adebisishank Kolmas löytyi edellistä ostaessa, joten tätä ei vielä hirveästi ole tullut kuunneltua. Hyvältä kuitenkin kuulostaa näinkin vähällä: giveamanakick www.myspace.com/giveamanakick Neljäs on hiukan rauhallisempi, eli paikallinen Norah Jones, Lisa Hannigan. www.myspace.com/lisahannigan

Kaiken kaikkiaan ilta oli todella mukava. Ensimmäisenä paikkana oli oma suosikkini, eli Franciscan well. Paikka oli Porter housen tapaan mikropanimo, eli hanassa oli vaan paikalla tehtyjä oluita. Rebel red -nimistä punaista alea myytiin useissa kaupungin baareissa (ja kyllähän se melko hyvää olikin), mutta kyllä paikan stoutti vei taas voiton. Täällä alkaa olemaan melko tottunut näihin tummapaahteisiin makuihin... Illan keikan jälkeen aikaa ei ollut liian pitkään, sillä täällä paikat menevät jo puoli kahden tai kahden aikaan kiinni noin yleensä. Vielä kuitenkin ehdimme yhdelle, hiukan rauhallisemmalle keikalle.

Tiistaina olikin jo sitten juhlapäivä, mutta väsyneet matkaajat päättivät lähteä jo aikaisemmalla junalla kaupungista. Itse paraati oli hauska, mutta itse juhlalla ei -monien muiden juhlien tapaan- ole tarpeeksi substanssia. Paljonhan siellä näkyi Irlannin lippuja ja maahis-kostuumeja, mutta turistien juhlahan tuo taitaa olla. Pattyn juhlien parhaimpana asiana kuitenkin oli Cork itse, johon haluaisi jo heti takaisin. Pelkästään tekstin pituutta katsomalla lienee itsestään selvää, että tämä reissu oli Irlannin matkan kohokohtia.

Matkaava farmasisti

Nyt väsyttää. Viikko töissä on ollut aivan huippu, olen seurannut Èilisiä ahkeraan ja päässyt tekemään itse paljon. Loppupäivästä jalkoja puristaa ja hiostaa.

Töissä olen päässyt hommista jo jonkin verran perillekin. Muutamana päivänä olen tutkinut potilaiden lääkehistorioita, käytännössä siis yrittänyt saada selville, mitä lääkkeitä potilaat käyttivät ennen sairaalaan joutumista. Joskus tieto löytyy oman lääkärin laittamasta kirjeestä, joskus potilaalta itseltään, ja joskus pitää soittaa omalle lääkärille tai potilaan apteekkiin. Muita hommia on ollut lähtevien potilaiden neuvominen, saapuneiden neuvominen, potilaiden uusien lääkitysten etsiminen Èilisille (jotta hän voi tarkistaa oikean lääkinnän) ja tietty potilastapausten tekeminen, joita Èilis antaa minulle noin pari viikossa ("here's a juicy one for you"). Näinkin lyhyen työskentelyn jälkeen kyllä huomaa, että farmaseutille on aika paljon tarvetta. Melkein kaikilla potilailla on lääkityksessään jotain säädettävää. Olli varmaan kertoi omassa blogissaan siitä potilaasta, jossa näkyy sitten ääritapaus siitä kun lääkkeet todella on pielessä.

Huomenna on sitten edessä matka Corkiin, eli siihen saaren toiseen suureen kaupunkiin. Vähän siis niin kuin Irlannin Turku. Siellä vietetään myös St. Patrickin päivä, eli myös maanantai on vapaa. Ai niin, ja yöpyminen on tällä kertaa (halvassa) hotellissa. Jossa on sauna!

Galway - windy city

Upeita maisemia, opiskelijapainotteinen väestö ja todella kylmä tuuli; Galway on takanapäin. Perjantaina piti oikein lähteä töistä pari tuntia aikaisemmin, että ehtisimme junaan, jonka tietysti missasimme. Noh, pubissa odottaminen ei toki ole kovin paha homma. Sitä paitsi Olli sai hyviä kuvia Tullamoren uudesta skeittipuistosta. Käytännössä kyseessä on siis häkki, jossa on myös kameravalvonta...

Iltasella sitten saavuimme itse kaupunkiin, josta heti huokui Tamperetta tai Jyväskylää vastaava opiskelijakaupunkifiilis. Nopean hostellin tarkistuksen jälkeen suuntasimmekin jo syömään ja pubikierrokselle, sillä kellokin tikitti nälkää vatsassa. Ruoka löytyi hauskasta ranskalaisesta bistrosta, jossa oli rento hippimeininki ja reggae-taustamusiikki. Livemusiikkia metsästäessä viimeiset pubit osoittautuivat osoitteeltaan oikeiksi. Wanhassa King's Headissa tökeröt keski-ikäiset ukot soittivat ja mauton nuori tyttö lauloi huonoja covereita perusrokki-biiseistä. Päässä My Sharona kääntyi taas Dead Kennedymäisesti My pay-olaksi...

Viimeinen baari löytyikin heti hostellin toiselta puolelta. Quays (kutakuinkin [kiis]) oli rentotunnelmainen ja isokokoinen baari, jossa nuoret julpit soittivat hyvää ja menevää rokkia (bändi, joka soittaa Stonesia, the Whota ja Clashia peräkkäin _ei_ voi olla huono). Muutenkin vaikutelma oli kuin hyvistä opiskelijabileistä.

Osaako kukaan seuraavaksi arvata, mikä on huonona puolena siinä, että yksi kaupungin suosituimmista pubeista on heti nukkumapaikan alapuolella? Muuten (Barnacles) hostelli oli mukava, työntekijät rentoja ja hinnat järkeviä. Samanlainen hyttihän se huone kuitenkin oli...

Aamulla päätimme puoliksi ex temporena lähteä lautalla Aran islandeille, jotka sijaitsevat kaupungista noin 50 kilometriä ulapalle päin. Suurimmalla saarista nimittäin oli irlantilaisen komediasarjan, Isä Tedin, ympärille tehty tapahtuma Tedfest. Ketkä sarjaa eivät tunne, hävetköön ja sivistäköön itseään välittömästi. Lautalla tuli vastaan enemmänkin härmää vääntäviä, joiden kanssa matka sujui mukavasti. Ilmeisesti kaksi heistä opiskeli Galwayssa ja muut olivat heitä tulleet sinne tapaamaan, tuoden mukanaan paljon ruisleipää ja salmiakkia (milloinkas tänne muuten eksyy ensimmäinen?).

Sää Galwayssa ja Aran islandeilla oli hiukan enemmän sen tyyppistä, mitä Irlannilta olisi alunperinkin odottanut, joten lauttamatka muuten ei ollut niitä mukavimpia. Maisemat (tai mitä niistä sumun peitosta näkyi) olivat upeita ja vielä matkalla fiilis oli innostunut. Kummasti reikäiset Converseni eivät ole enää sateenkestäviäkään, joten kylmähän siinä tuli. Aran islandeilla oli aika paljon nähtävää, joskin itse Tedfest oli hiukan pienen puoleinen. Sään takia valitsimme pyörien sijasta porvaribussin, joka vei meidät upeille Cliffs of Mohereille. Ilmeisesti paikka oli toiminut jonkinlaisena pyhänä alueena, tai ainakin olisi kummaa, jos ei joku siellä olisi jumalaansa palvonut. Todella upea paikka ja varmasti matkan arvoinen.

Illasta käväisimme vielä muutaman baarin, ja tapasimme suomalaisia hienossa Crane-pubissa. Paikalla molemmissa kerroksissa soitti iso bändi perinteistä musiikkia, ja tunnelma oli loistava. Ehdottomasti Quays ja Crane selviytyivät Galwayn parhaiksi pubeiksi muiden ollessa jonkin verran pettymyksiäkin.

Aamusta kahden yön univaje johti päätökseen lähteä hiukan aikaisemmin, vaikkakin sää alkoi puolen päivän jälkeen selkiintyä hieman. Jostain syystä tunsin motivoituneena ehdin kuitenkin ostaa uudet kengät, joten kotiin astellaan näteissä ruskeissa tennareissa.

Kardiologiaa

Viime päivät on mennyt aika mukavasti. Töissä on vihdoin ollut jotain innostavaa ja paljon on tullut opittua. Käytännössä juoksen Eilisin perässä ja pyrin ottamaan selvän jokaisesta potilaasta ja heidän lääkityksestään, ainakin vähän. Nyt parina päivänä olen ollut mukana myös lääkärin kierroksilla, jossa siis consultant, eli vanhempi lääkäri (Scrubsissa tohtori Coxia vastaava, kuten Eilis asian minulle selvensi) käy läpi potilaat muiden lääkäreiden, registarien, senior house officerien ja junior house officerien, eli internien kanssa. Kierroilla on myös joskus mukana lääkisopiskelijoita, joista oli mukava huomata, että ne osaa meikäläistäkin vähemmän lääkkeistä... Eilisin kanssa kuulumme kardiologian ja ruuansulatuskanavan erikoislääkäreiden alle, joten käytännössä olen viime aikoina käynyt läpi lähinnä kaiken maailman sydän- ja verenkiertoelimistön lääkkeitä ja vähemmän ruuansulatuskanavaa.

Tiistaina olivat myös Grand roundsit, eli käytännössä pari osastoa piti esitelmän joistakin yleishyödyllisistä potilastapauksista, joissa he olivat munanneet tai joita he pitivat muuten mielenkiintoisina. Kaiken kaikkiaan se oli mielenkiintoista, mutta aika iso osa taisi mennä yli hilseen, varsinkin kun lääkäriporukka tykkää lyhenteistä...

Muuten töissä on ollut todella hauskaa. Pyrin poimimaan aina lääkkeet, joita en tunne ja katsomaan ne jälkeenpäin (joskin aikaa lukemiselle on ollut hiukan vähemmän) ja monesti Eilis antaa toimeksiantoja jos en jotain tiedä. Eilen pääsin neuvomaan yhtä potilasta hänen lähtiessään kotiin, joka on aina mukavaa hommaa, samalla kun saa paljon paremman kontaktin potilaisiin ja oppii myös lääkkeistä. Viimeiset pari päivää olen tarkistanut erään herran lääkitystä, tänään esimerkiksi soittelin hänen lääkärilleen viimeisimmistä kolesterolimittauksista. Mies muuten näyttää tynnyrivatsassaan, krusifiksissään ja oransseissa hiuksissaan melkoiselta irlantilaismiehen stereotypialta.

Huomenna lähdemme Galwayhyn, eli länsirannikolle katsomaan ison rapakon pauhua. Takaisin tullaan sunnuntai-iltana, jolloin on varmaan taas enemmän kuvia ja enemmän kerrottavaa.

Dublin, rugby ja farmasistin pesti.

Lauantaina käväistiin taas Dublinissa. Ajatuksena oli mennä päiväksi kaupungille ja illasta katsoa iso Irlanti vs. Englanti -peli jossain Dublinin pubeista, riemuiten väkijoukkojen kanssa orjuuttavan isoveljen murskaamisesta. Lähdimme samalla aamun junalla kaupunkiin, mutta jo paluujunaa tarkistaessa kuulimme, että kaikki illan junat ovat täyteen ahdettuja, sillä pelistä on aikamoinen paluumuutto sisämaahan... Jouduimme siis lähtemään jo puoliajalla pois, että ehtisimme aiempaan junaan. Onneksi sentään Irlanti voitti.

Aamupäivä tuli käytännössä kokonaan vietettyä Guinnesin tehtaalla. Vaikka kierros ei ollut opastettu, oli paikka silti mielenkiintoinen. Alkupäässä tutustuttiin oluen panemiseen ja raaka-aineisiin, loppupää oli omistettu enemmänkin mainostukselle ja olikin omasta mielestäni hiukan kiinnostavampi. Historia tuntee monia upeita Guinness-mainoksia. Tuopin yläpäässä (warehouse oli tehty 'maailman suurimman olutlasin' muotoon) kaadoimme omat pinttimme ja joimme ne rauhaisasti katsellen Dublinin maisemia. Olli osti myös Aasiassa ja Afrikassa myytävää Foreign extra stouttia, joka oli hiukan vahvempi ja vähän makeampi versio tutusta Guinnesista, hienon makuinen olut kylläkin. Ja, on todella totta, että Guinness on alkuperämaassaan parempaa ;)

Tänään oli tosiaan taas ensimmäinen päivä farmaseutin kanssa. Minut tosiaan siirrettiin antibioottifarmaseutilta sisätaudeille, mutta vaikka aihealue ei ehkä ole niin mielenkiintoinen, niin Eilis oli loistava opettaja. Ensimmäisenä käytiin läpi kuukauden aikataulu, jonka jälkeen käytännössä loppupäivä tarkistettiin viikonlopun aikana sisäänotettujen potilaiden lääkityksiä. Käytännössä Eilis kävi läpi drug charttiin kirjoitetut lääkkeet ja niiden annostukset, sekä kyseli potilailta minkälaisia lääkityksiä heillä on. Joidenkin kohdalla soitettiin apteekkiin ja tarkistettiin lääkitys sieltä.

Kaiken kaikkiaan päivä oli todella mukava. Viime viikkojen tylsyyteen verrattuna aamupäivän tietoähky oli varsin tervettullut muutos. Aina siellä täällä Eilis teki pistokysymyksiä tietyistä lääkkeistä ja otti hyvin vastaan taas meikäläisen kyselytulvaa. Hänen tarkastaessaan lääkityksiä minä kirjasin niitä ja niiden tarkastuksia ylös palm pilotille, eli taskutietokoneelle jota farmaseutit kantavat mukanaan. Varsin näppärä, mutta hetkittäin raivostuttava kapistus...

Päähän tuosta hiukan meni pyörälle, mutta uskoisin asian vielä tasoittuvan. Suurin osa lääkkeistä on tuttuja, ja muut on helppo tarkistaa. Tämän lisäksi sain muutaman tehtävän ja tarkistettavan asian, joita voin hoitaa kun Eilis tekee jotain missä opiskelija olisi liikaa taakkana. Toki opeteltavaa on paljon niin kulttuurin ja kielen osalta, mutta myös sairaalafarmasian eroista yksityiseen puoleen. Jo pelkästään tänään katsottujen potilaiden lääkitys oli muutamilla moninkertainen määrältään ja usein myös varsin monimutkainen vyyhti... Huomenna kuulemma on enemmän kliinistä farmasiaa ja heti aamusta taitaakin olla sairaalan sisäisiä kokouksia. Aikainen herätys siis.

Sniffles and pint o' coffee

Kuten arvattavissa oli, kahden viikon inkubaatioaika on ohi ja irlantilaiset viruskannat ovat saaneet minusta vallan. Eli olen siis kuumeessa. Jo toissapäivänä alkoi väsymys iskemään ja eilen puolen päivän jälkeen alkoi olla jo huonompi olo. Yö meni vähillä unilla, mutta tänään on taas, ainakin nyt, parempi olo. On ne uudet viruskannat ja stressin aiheuttama immuunikyvyn huononeminen rankkoja... Noh, onneksi tulin kipeäksi kun töissä on vielä tylsää. Toivottavasti Olli pysyy terveenä.

Muuten tänne ei kuulu nyt kovin erikoisia. Oisìn, eli harjoitteluvastaava vaihtoi eilen minut sisätautifarmasistin kelkkaan seuraavaksi kuukaudeksi, joten antibioottien lukeminen vaihtui nyt kardiologisiin lääkkeisiin. Eilis, eli kyseinen farmaseutti on varsin mukavan oloinen ja eilen kävimmekin jonkin verran läpi seuraavaa viikkoa, joka todella vaikuttaakin siltä, minkä takia tänne tuli. Eli paljon kliinistä farmasiaa, lääkkeiden tarkistamista jne. Hienoa.

Viikonlopuksi pitäisi varmaan keksiä jotain tekemistä. Student travelcardit tulivat tänään (kesti abt. viikko), joten matkustaminen on nyt 40% halvempaa, niin kelpaakin kierrellä. St. Patrickin päivän tienoille saimme tiistaihin pidennetyn viikonlopun vapaaksi, joten yhtenä vaihtoehtona pidimme suunniteltua Englannin matkaa tähän kohtaan. Tiistaiksi toki pitää päästä katsomaan paraatia autenttiseen Dubliniin, joten kovin pitkä matkasta ei tulisi.

Nyt taidan jatkaa Guinnesin kahvikolpakkoni kanssa lääkkeiden kertausta, joten jätän tietokoneenkin vähäksi aikaa rauhaan.

Ai niin, meidät molemmat tunteville anteeksipyyntö, sillä tekstit saattavat olla samanlaisia. Sopimukseksi kuitenkin tehtiin, että luemme toistemme blogit vasta Suomeen saavuttua.

MUOKKAUS: Niin tosiaan, unohtui kertoa, että katolisilla alkaa nyt pääsiäiseen valmistautuminen. Keskiviikkona oli ash-wednesday, josta alkaa neljänkymmenen päivän paasto pääsiäiseen. Ilmeisesti eilen ei saanut syödä lihaa (voi harmi), joten kalaruuat olivat töissä loppuneet... Olli kertoi myös ihmisten tehneen jonkinlaisia tuhkaristejä otsaansa asian kunniaksi. Tiistaina taas oli pancake-tuesday, joka perinteisesti on mässäilypäivä ennen paastoa. Perinteiseen nykyaikaiseen malliin paastoa pitää enää harva, mutta kaikki mässäilee, myös me. Kuvassa siis tiistaina suomalaisesti tehty plätty.

Life next to Liffey

Väsyneenä palattiin Dublinin reissulta. Odotukset reissusta oli kovat monilta osin, mutta on kyllä nyt pakko myöntää, että se kaupunki oli oli legen - wait for it ---- dary. Aamulla lähdettiin aika kiiressä puoli kymmenen junaan ja saavuttiin jo ennen yhtätoista Dubliniin. Koska huoneet sai vasta kolmelta, päätimme lähteä kiertelemään kaupunkia.



Ensimmäisenä menimme 1500-luvulla rakennettuun, protestanttiseen Trinity Collegeen, jossa opiskeleminen oli katoliselle kuolemansynti vielä 70-luvulle asti. Paikka oli aivan uskomaton. Todella kauniiden rakennuksien lisäksi siellä oli mukavan akateeminen atmosfääri, vaikkakin paikka tulvi meitä turisteja. Ja kuten suomalaiset, joihin törmäsimme, asian kertoivat, paikassa odotti Harry Potterin ilmestyvän heti seuraavan kulman takana. On vaan kampusmeininki erilaista kuin Suomen päässä... Ja kelikin oli hetken kuin morsian, kaunis mutta helposti oikutteleva.

Trinityn lisäksi tietysti kiertelemme kauppoja ja perinteisiä turistikohteita. Keskusta oli helposti käveltävissä, ja autoja vaikutti olevan vähemmän kuin Tullamoressa :P Rakennukset olivat mukavalla tavalla Suomesta eroavia, ja kaupungin läpi kulkeva Liffey-joki toi mieleen Amsterdamin. Kävelyä reissulla tuli harrastettua todella paljon ja nyt Conversejeni ergonomisuudesta huolimatta jalat ovat aika pirun kipeät.

Kolmen jälkeen kävimme heittämässä turhimmat tavarat mukavan hipputunnelmaiseen Four Courts -hostelliin, jonka yleistilat olivat sopivan kuluneet ja jonka huone toi mieleen hyvässä ja pahassa laivojen hytit (Kuvassa). Meillä tosiaan oli neljän hengen huone, johon loppujen lopuksi ei ketään meidän lisäksemme sitten tullutkaan. Kaikenkaikkiaan hostelliin olin varsin tyytyväinen, vaikka toast and cerials -aamiainen olikin vähän kevyt, niin fiilis paikassa oli siisti ja henkilökunta mukavan oloista.

Illasta kiersimme myös muutaman Dublinin baarin. Katsastettua tuli esimerkiksi Irlannin vanhin pubi Brazen Head, sekä Temple bar -alueen 'the bar': Temple bar (Olut oli hyvää, kuten kuvasta näkyy). Selkeänä ykkösenä illasta kuitenkin oli Porter house, joka on idealistisen porukan pitämä paikka, jossa Irlannin ainoana pubina ei tarjota Guinnessia. Täällä tarjotaan esimerkiksi useita paikan itse tekemiä, varsin maukkaita vahvan makuisia oluita, tänään hyväksi osoittautunutta ruokaa ja monia kansainvälisiä hienoja olusia. Musiikki paikassa oli perusmukavaa ja paikalla kävi myös ok livebändi.


Väsyneenä sunnuntaiaamuna lähdimme hotellista puoli yhdentoista aikaan ja kävimme kiertämässä esimerkiksi National Galleryn uuvuttavan suuret taidenäyttelyt (jossa itse taide toki oli hienoa, sitä vain oli uupumiseen asti) ja National museumin historia ja arkeologia -osaston. Täyden vatsan saaneena patikoimme takaisin Heustonin asemalle, josta juna illalla lähti takaisin Suureen mäkeen.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli siis todella upea. Kaikki mitä Tullamoren ikävistä puolista listasi pikkukaupunkiuden piikkiin, piti paikkaansa. Ihmiset pukeutuivat paremmin (eikä kukaan ilmestynyt verkkareissa pubiin...), kierrätys toimi, reilu kauppa ja ekologia olivat ilmeisen suuressa huudossa ja tytötkin olivat paljon nätimpiä ;) Nyt pikkuhiljaa pitänee vääntäytyä pedin puoleen, että saa tuota univelkaa purettua, ja ehkä väsyneitä lihaksia hieman rentoutettua. Huomenna normaalisti töihin.

Valmistelu

Toinen viikko lähestyy nyt jo loppuaan. Sinänsä on vähän kumma olo, kun luulisi, että ulkomailla olisi saanut enemmän aikaan. Normaalisti kun lomamatkalla parissa viikossa tekee kumman paljon enemmän.

Tänä viikonloppuna on tosiaan edessä matka Dubliniin, joten huomenna on hiukan aikaisempi herätys. Juna lähtee puoli kymmenen (half nine) ja asema on toisella puolella kaupunkia, joten käveleminen kannattanee aloittaa jo aikaisin. Dublinin hostelli varattiin vasta tänään, sillä aiemmin vaihtoehtona oli yöpyä kliinisen farmasian johtajan Oisinin (lausutaan kuta kuinkin Oshin), mutta suunnitelma peruuntui vasta eilen. Kuumeisen etsimisen jälkeen totesimme, että kaikkeen varaamiseen kuitenkin tarvitaan visa tai mastercard, joten päätimme soittaa paikanpäälle lounastauolla. Koska myöskään puhelinvaraus ei onnistunut ilman visaa, lainasi sairaala-apteekkari anteliaasti varaustarkoitukseen oman korttinsa numeron. Seuraavat Irlannin matkaajathan muistavat sitten ottaa omat luottokorttinsa ennen tänne tuloa...

Joan, eli kyseinen sairaala-apteekkari on muutenkin näin auktoriteetti-skeptisen ihmisen näkökannalta ärsyttävän mukava tyyppi. Eilen saimme häneltä omaksi paikallisen Pharmacan, eli British National Formularyn (BNF), joka toimii ihan kätevänä kertauskirjana myös. Muuten hän on esimerkiksi tarjoutunut kiertelemään kanssamme lähialueen nähtävyyksiä ja muuta mukavaa. Paljon helpompaa olisi suhtautua helposti vihattavaan pomoon.

Ensi viikko on viimeinen viikko jakelupisteessä, mutta ennen sitä on vielä Dublin, joten kai siitäkin reissusta jotain tulee kirjoitettua :)

Sopeutuminen

Anteeksi vain, kun blogin päivittäminen ei ole onnistunut. Netin kanssa on ollut hieman vaikeuksia, sillä tähän päivään asti Elainen (ja meidän) kotonamme ei ollut kuin kurja modeemi, jota emme ollenkaan käyttäneet. Nettiä käytettiin lähinnä liian kalliissa nettikahvilassa ja ruokatauoilla sairaalan kirjaston hitailla koneilla. Aiempi blogimerkintä on siis päiväkirja kyseiseltä päivältä.

Takaisin päivään numero kaksi: tiistaina kävimme katselemassa kaupunkia hieman tarkemmin. Päivä oli hieno, joskin ilma oli aurinkoisen lisäksi myös melko kirpeä, mutta täkäläiseen keliin kyllä tottuu. Ensimmäisenä urakkana oli päästä keskustaan, sillä Elaine asuu melkoisessa suburbiassa, jossa samanlaisista taloista ja useista liikenneympyröistä on vaikea päätellä, missä milloinkin on. Lopulta oikealle tielle päästyämme haimme tuoreet turistikartat Tullamore Dew Heritage centeristä/turisti-infosta, jossa siis infopisteeseen on kätevästi yhdistetty paikallisen viskiylpeyden museo. Kaiken kaikkiaan kaupunki on melko kaunis, siellä on paljon ravintoloita ja erikoisempia kauppoja, mutta kovaa kulkevien autojen määrä kummastuttaa yhä. Pyöräilijöitä on parhaimmillaankin liikkeellä vain kourallinen.

Töissä menee melko mukavasti. Ensimmäisenä kouraan annettiin työkirjat, joissa on aika hyvännäköinen aikataulutus harjoittelulle, sillä kaksi kolmesta kuukaudesta kuluu osastofarmaseuttien mukana kliinisen farmasian maailmassa ja kaksi viikkoa vietetään etukäteen varsin hypetetyssä onkologian ja hematologian osuudessa. Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluvat apteekin jakelupisteessä (dispensory), joten todennäköisesti ne ovat myös tylsimmät viikot. Työhön tällä hetkellä kuuluu siis lähinnä tavaroiden hyllylle laittamista ja lääkkeiden keräämistä osastoille (Top ups! lääkevarastojen toppausta). Jalat tulevat hiton kipeiksi, sillä työpukeutuminen täällä farmaseuteilla on hiukan erilainen: päälläni on suorat housut, kauluspaita ja mustat umpinaiset kengät, minun tapauksessani siis raskaat ja kovat juhlakengät. Minkäänlaista työtakkia meillä ei ole.

Nyt täällä asumiseen on aikalailla tottunut. Pahimmat ongelmat ovat olleet internetin puute ja ruokailu, joka on sairaalalla melko kallista opiskelijalle (aiemmin ilmaista!) ja vapaa-ajalla vähän sekavaa, ainakin alussa kun ei tiennyt mistä ruuan ostaa. Viikonloppuna otimme yllättävän hyväkuntoiset pyörät vajasta ja hurautimmme kaupungin toiselle puolelle valtavaan markettiparatiisiin Tescoon, josta vihdoin löytyi vegetaristin pääruoka, soijarouhe, joten proteiinien puute ei enää kalva täälläkään. Tänään tosiaan ratkesi myös toinen ongelma, sillä taloon saapui laajakaista ja käsieni tärinä on nyt vihdoin tauonnut.

Eire - aerfort - Thulach Mhor

9.2.2009

Turvallisesti uudessa kodissa. Täältä patterin vierestä on varsin mukava kirjoittaa, vaikka sää täällä ei olekaan kovin ruusuinen, ainakaan auringon paisteisesta Tampereesta lähteneelle. Aamun lähtö oli yllättävän helppo, eikä herääminen ollut tällä kertaa ongelmana. Hyvästelin surullisen äiti-koira -parivaljakon ja lähdin tilaa vieviä rinkkaa ja reppua raahaten ilmeisesti opiskelijoiden ja pendelöijien suosimaan aamubussiin. Lyhyen Jyväskylässä odotuksen ja kevyen junamatkan jälkeen löysin itseni Tampereelta, jossa aikaisemman junan ottanut Olli jo odottikin.

Kevyt lounas, ja koneeseen. Lentokentän turvatarkastukset menevät jo rutiinilla, vaikka vieläkin niistä ärsyynnyn. Tällä kertaa sentään vältyin vartijan tunnustelemiselta... Noh, lento oli melko uuvuttava. En ole saanut kuin muutaman silmäyksen nukuttua koko matkalla, eikä lentokone ollut poikkeus. Ryanair on toki halpa, mutta penkit ovat todella ahtaat ja ainainen juomien ym. (esim. arpalippujen!) myynti on todellä ärsyttävää. Olli pyrki ottamaan kuvia lennon ajan, ja ehkä reittikin olisi mahdollista selvittää, mutta Brittein saaret olivat todella pilvien peitossa. Laskeutuminen sumuun oli huvittava kokemus, kun pilven alle ei koskaan sitten päästykään. Sumun peitossa oli hieman loskainen Dublinin lentokenttä.

Lentoasemalta ulos astuessa tuli tähänastisen matkan ensimmäinen tänkka på. Juna Tullamoreen lähti Heustonin asemalta, mutta bussin lähtemisestä ei ollut niinkään tietoa. Linja-autojärjestelmä on hiukan erilainen kuin meillä, mutta infosta avun saaneena kuljimme tien toiselle puolen, josta bussin oli määrä lähteä. Jonkin ajan seisoskelun jälkeen huomasimme oikean linjan, ja ostimme koko päivän rambler-lipun, jolla siis olisi voinut matkata koko päivän Dublinissa. Hintaa lipulle tuli 6 euroa. Heustonin asemalle saavuttaessa junan lähtöön oli hiukan päälle tunti aikaa, joten lippujen ostamisen (20 e) jälkeen söimme asemalla ja lähdimme junaan istumaan.

Tullamoreen saavuttaessa kello kiritti jo päälle kuutta, joten olin ollut yli 12 tuntia matkalla. Vuokraemäntä Elaine löytyi asemalta helposti, tai paremminkin hän löysi meidät helposti (”You Finns are always easy to find - because you look so lost”). Mukava, ehkä vähän päälle 30-vuotias nainen on melko suulas, joten itse tulin heti hänen kanssaan juttuun. Tullamoren keskusta oli melko simppeli ja pieni, mutta tuleva työpaikka vaikutti todella näyttävältä Elainen lyhyen kierroksen jälkeen. Kaupassa piipahduksen jälkeen saavuimme kotiin, josta löytyi suloinen 1+ ikäinen sekarotuinen koira, Socks nimeltään (nimi on enne - älä jätä sukkia lojumaan). Kämppä on kaikkinensa todella siisti ja huoneet mukavia, varsinkin kun itse sain suuremman huoneen. Kyllä täällä kelpaa asustaa seuraavat kolme kuukautta.

Matkakuume

Tänään jäi Kuopio, ylihuomenna Joutsa ja lopulta koko Suomi. Maanantaina kengänpohja tamppaa Brittein saarten vihreintä jalokiveä, Irlantia.

Ajattelin kirjoittaa ystävilleni blogia Irlannin apteekkiharjoittelun kolmesta kuukaudesta, pyrkien päivittämään vähintään joka toinen päivä. Toki riippuen siitä, kuinka kiire siellä nyt oikeasti tuleekaan olemaan. Lopullinen määränpää siis on Tullamore, joka sijaitsee saaren keskiosassa (katso laittomasti kopioitu Kuva 1). Harjoittelukohde on Midland regional hospital, eli Midland-alueen (läänin?) keskussairaala, johon on nyt noin vuosi tiedetty lähtevän.

Tällä hetkellä pakkauksia on tehty karkeasti arvioiden 0%. Huomenna on ilmeisesti sitten virallinen pakkauspäivä. Matkavakuutus on, joskin sekin tuli hommattua liian myöhään ja virallinen versio tulee snail mailissa kun tulee. Eurooppalainen sairasvakuutuskortti on hommattu, passi on ainakin vielä tallessa. Mitäköhän muuta sitä tarvitsee? Muita aiempia valmisteluja oli esimerkiksi muutamassa vaihtoon lähtevien -infoissa käyminen, josta kyllä sai hyviä vinkkejä noin kokonaisuudessaan. Otin myös Diners club -luottokortin, ihan noin varmuuden vuoksi, että ei ihan rahoitta jää. Viime viikko tuli asuttua kaverin luona, kun kuun vaihteessa muutin omasta kämpästäni pois, joten Suomi jää nyt täysin kotivapaaksi alueeksi minulle, ainakin jos vanhempien kotia ei lasketa.

Mukaan matkalle lähtee rinkan ja repun (selkä- ja mahareput) Olli, siis Olli Kärkkäinen (kuvassa). Ryan airin vakaa rautalintu ampaisee taivaalle kello 13.10 Pirkkalan lentokentältä, joten maanantaina pitäisi vielä saada itsensä hilattua Tampereelle. Suunnitelmana on herätä silmät ristissä 6.25 Jyväskylään menevään bussiin, josta juna kulkee Tampereelle noin kymmeneksi. Vastassa pitäisi olla perhetuttu, joka auttanee alkuunsa väsyneet matkaajat lentokentälle. Dubliniin kone laskeutuu arvioidusti puoli kolmelta paikallista aikaa, joten lentomatkan pituus ei ole vielä pirullisen tasoa. Muutaman tunnin harhailun jälkeen on päätetty löytää vielä juna-asema, joka sitten kyyditsee aina Tullamoreen asti.

Tullamoressa majoittuminen tapahtuu sairaalan teknisen apulaisen Elainen luona. Molemmille on varattu oma huone ja vuokra maksetaan viikottain. Aika näyttää, kumpi saa isomman huoneen, vai käytetäänkö toista huonetta alkuperäisen suunnitelman mukaan vieraiden vastaanottohuoneena (se, minne hajamielinen kotiapulainen tarjoilee teen), jolloin parisänkykin pääsee tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Tai sitten huonejaosta vain vedetään pitkää tikkua.

Matkakuume yltyy. Alun perin ajattelin jännittää vasta Tampereella, mutta ilmeisesti sympaattinen hermostoni ei ymmärrä systemaattisuutta. Hitto, maanantaina smaragdisaaren seikkailut pääsevät oikeasti alkuun.