Historiaa Waterfjordissa

Tänä viikonloppuna sitten nähtiin Irlannin vanhimmaksi tituuleerattu kaupunki, Waterford. Alunperin tarkoitus oli mennä katsomaan lähikaupunkiin nousevan rock-bändin, Fight like apesien (joista jo aiemmin kerroin) keikkaa, mutta tämä tosiaan oli loppuunmyyty, joten suunnitelmiin tuli muutos... Waterford on maan viidenneksi suurin kaupunki, mutta kovastihan tuo pikkukaupungilta alkoi jo vaikuttamaan. Paikassa asuu kuitenkin vain noin 40 000 ihmistä...

Matkaan lähdettiin jo perjantaina, joten teimme vain puolikkaan päivän (näin helposti se käy ^^) apteekilla. Junayhteydet kun toimivat vähän hassusti, eli vain horisontaali-tasossa, niin taas piti käydä melkein Dublinissa asti, ennenkuin pääsi kaakkois-Irlantiin... Viikonlopun suunnitelma B oli tosiaan mennä Sligoon (luoteessa), jotta kävisimme kaikilla Irlannin regioneilla, mutta ongelmaksi muodostui se, että paikkaan olisi pitänyt mennä -wait for it- Dublinin kautta! Seitsemän tunnin matka junalla kun samaan matkaan autolla olisi mennyt ehkä pari-kolme tuntia. Anyways, Waterford päätyi kiinnostamaankin enemmän, joten minä ainakin olen tyytyväisempi näin.

Saavuimme siis kaupunkiin noin seitsemän aikaan, ja ensimmäinen järkytys oli tuuli (kuvassa ei taaskaan ole uusi hiustyylini...). Öitä varten olimme varanneet tällä kertaa mukavan b n' b:n, joka osoittautui varsin hyväksi valinnaksi. Oli hieman eri asia saada tuhti irlantilainen aamiainen eteensä (munakokkelia, papuja, tomaattia, leipää, mysliä, appelsiinimehua, kahvia, jogurttia, hedelmiä, ym), kuin taivaltaa pelkällä hostellien toast-ruokinnalla. Jo perjantai-iltana löysimme muuten muutaman todella hyvän pubin, kuten (jo kolmannen!) Irlannin vanhimman pubin, jossa oli myös live-musiikkia joka ilta, sekä Beamishia hanassa. Lauantaina piti tunnustaa banjo ihan oikeaksi soittimeksi kun ko. soittimen käyttäjä varasti virtuositeetillaan koko shöw'n. Huippua.

Lauantain päivä taasen meni kaupungin ja koko maan historiaa tarkastellessa. Waterfordin perustivat jo viikinkivalloittajat, ja monissa kohtaa kaupunkia oli historiallisia jäänteitä ja rakennuksia. Kaupungista löytyi myös tähän mennessä paras museo, jossa Irlannin historia alkoi vihdoin selkiintyä (käytännössä siis missä järjestyksessä mikäkin valloittaja tänne on yrittänyt). Sunnuntai-aamuna tähän tuli kertausta toisessa museossa, joka oli sijoitettu keskiaikaiseen vahtitorniin (kuvassa Olli miettii oman huussin sijoittamista ylimmän kerroksen parvekkeelle). Muitakin nähtävyyksiä olisi ilmeisesti ollut, mutta moni paikka aukeaa vasta pääsiäisen jälkeen (kuten myös kristallitehdas... Nyt jäi kristallien näkeminen vähän vähemmälle, vaikka juuri niistä kaupunki on kuuluisin).

Lauantaina tosiaan eksyimme myös aivan huippuun kirjakauppaan, Book centeriin, jossa keskellä kaikkea oli kahvila ja suklaakauppa. Hyllystä pystyi ottamaan kirjan lukuun ja siemailla samalla vaikka cappucinoa. Ilmekin varmaan kertoo jonkin verran :D

Siinähän se taisi suurimmilta osin olla. Paikka oli mukava ja museoissa oli mielenkiintoista kierrellä, mutta tuskin tänne toista kertaa eksyy. Metropolien ja kapinalliskaupunkien elämä vaikuttaa kuitenkin paljon vauhdikkaammalta.