Loppukaneetti

No mitä jäi käteen?

Irlannin reissu oli, kuten lukijat tietävät, loistava. Työn suhteen ymmärsin, että sairaala on meikäläiselle oikea osoite. En tätä ollut vielä tietänyt, joten esimerkiksi tutkintotodistuksen hakemuksen täyttäminen oli hiukan omituista; valinnaisista kursseista ei löytynyt yhtään kliinisesti merkityksellistä kurssia. Nyt mielenkiintoa ei muuhun olekaan. Kiitos erityisesti Eilisille (joka muuten oli aivan kuin Lorelai Gilmore! Läksijäislahjaksi annoinkin Gilmoren tyttöjen ensimmäisen kauden ^^)

Matkailu oli huippua. Joka viikonloppu meni jossain, mutta viikot leväten reissu ei ollut edes kovin raskas. Hiukan kuin olisi lomalla ollut. Tein jossain vaiheessa risut ja ruusut -listan (ei järjestyksessä), joten lisätään sekin tähän:

Pros:

Mukavat ihmiset. Ehdottomasti huippua porukkaa.

Kohteliaisuuskulttuuri. Vaikka joskus kohteliaisuus oli vaan kohteliaisuutta, eikä kovin aitoa, tämä on paljon Suomen jurottamista mukavampaa. Voihan tästä tehdä oman hybridin ja olla suomalaisesti aito ja irlantilaisesti kohtelias.

Pubikulttuuri. Perusoluena Guinness? Pintissä? Kertaakaan en nähnyt riehuvaa känniläistä, ja ihan kiva kun lasin ääressä pystyy keskustelemaankin.

Kliininen farmasia. Tässä tarvitaan paljon kehitystä Suomessa.

Parempi olut. Voiko suomalaista lageria olueksi kutsua?

Enemmän etnistä vaihtelua. Jo Tullamoren kokoisessa pikkupaikassa on paljon erinäköistä porukkaa, mikä on aina mukavaa.

Isä Ted. Kuka ei sarjaa tunne, siihen tutustukoon.

Hauska aksentti. Was grand, now.

Huumorintaju. Melkein yhtä kuiva kuin itselläni.

Cheddar. Irlannin perusjuusto, sai melkein samaan hintaan kuin täällä Edamia.

Maisemat. Varsinkin Kerryssä surffatessa vuoret ja meri...

Historia, historialliset paikat. Paikalla on pitkä pitkä historia, jonka kaikki vaiheet on oikeasti mielenkiintoisia. Sitä paitsi kelttien tyyli oli todella nättiä.

Urheilu. Jäkistä vai hurlingia... Hmmm...

Cons:

Kertakäyttökulttuuri. Näin ehkä kerran ihmisen, joka ei jättänyt ruokaa. Aina on tarjolla normaaleja kahvikuppeja, ja silti ihmiset ottavat kertakäyttöisiä. Tai kaksi, ettei näpit pala!

Jenkki-/brittimeininki. Kulttuurissa on vähän liikaa samanlaisuutta vääriin maihin, ehkä kielen ja Brittien läheisyyden takia.

Kasvissyömisen puute. Dublinissa ja Corkissa oli helppoa, mutta joskus sitä kyllästyy siihen kasvissyönnin selittämiseen...

Hetkittän liian paksu aksentti. Kun siitä ei aina saa selvää...

Kaasulämmitykset. Vaihtoehtona öljy. Loistavaa.

Pikakahvi. Kahviloissa kahvi oli ihan hyvää, mutta miten pikakahvia voi juoda noin paljon...

Sentin kolikot. Oikeesti. Sentin. Mitä ihmettä?



Mutta eiköhän tämä blogi ole tässä. Kiitos kaikille lukeneille, ja palautetta kaivataan. Reilimatkasta elokuussa kirjoitetaan varmaan samanlainen. Nyt lukemaan Ollin blogia ja kehittämään Suomen osastofarmasiaa ->

Vika viikko

Viimeinen viikonloppu sitten vietettiinkin sitten isossa seurassa. Keskiviikkona Irlantiin saapui ystävämme Jarno, joka myös lähti kanssamme samalla koneella. Viimeinen viikko vietettiin hiukan haikeissa tunnelmissa, ja monille ihmisille tuli sanottua useatkin hyvästit. Apteekilla oli viimeiselle päivälle kahvitarjoilu, ja Eiliskin oli palannut lomaltaan. Kuvassa päällä siistit ammattilaisen asustukset.

Torstai-iltana, joka siis jäi viimeiseksi illaksi Tullamoressa oli night out, ja menimme live-musiikkia lupaavaan baarinoloiseen pubiin viettämään iltaa isolla porukalla. Hauskaa riitti, vaikka pianomies soittikin hirveää tuubaa Elton Johnin huonoimmista - piano maniin. Perjantaina edessä oli paniikkipakkaus, Ryanairillehan kun sai ruumaan ottaa vain 15 kiloa painoa, eikä lisäkiloja voinut ostaa kuin hurjilla hinnoilla lentokentältä. Loppujen lopuksi kilot pistettiin siihen suuntaan ja herran haltuun, ja lentokentällä viilattiin ylimääräiset kilot pukeutumalla kerroksiin ja jakamalla tasaisesti kaikkien kolmen laukkuihin.

Haikeat jäähyväiset Elainelle ja Socksille, ja sitten Dubliniin. Keli oli koko viikonlopun loistava, joten aikaa vietettiin paljon kävellen ympäri kaupunkia ja käyden esim. kauniilla Stephen Greenillä taas. Yö vietettiin tutussa Four courts -hostellissa kätevässä neljän hengen huoneessa. Illalla käytiin muualla vanhoissa tutuissa, kuten Porterhousessa juomassa viimeiset vain sieltä saatavat stoutit. Huippupaikka.

Lauantaina kierreltiin enemmän sitä og Dublinia, eli tuli käytyä kaiken maailman divareissa ja second hand -kaupoissa. Päivällä saarelle laskeutui Minnan kanssa harjoittelua tekevä Pauliina, joka yöpyi Oisinin luona. Pauliina autettiin paikalle (Oisinhan asui Liffeyn varrella hänkin, jokseenkin kahdetittavalla paikalla...) ja yritettiin vielä Jamesonin viskitehtaalle. Viimeinen kierros oli kuitenkin jo täynnä, joten tekemistä jäi seuraavallekin reissulle. Tytöt ilmeisesti paikan kävivät tsekkaamassa heti seuraavana päivänä.

Illalla lähdettiin vielä viimeiselle pubi-kierrokselle, tällä kertaa Oisinin suosikit -listan mukaan. Suurin osa paikoista jäi suoraan väliin, sillä sisustuksessa oli hiukan liikaa marmoria ja ihmisten yllä liikaa egyptiläistä puuvillaa... Tulipahan käytyä ainakin Irlannin reissun ensimmäisessä hevibaarissa, sekä illan päätteeksi omassa suosikissa, jossa sai taivaallisia sipulirenkaita ja Corkin mikropanimon (Franciscan well, jos kukaan muistaa) tuotteita. Paikan nimi oli Ginger man.

Sunnuntaina lento lähti neljän aikaan, joten paikalle mentiin jo hyvissä ajoin. Hyvästit Minnalle ja Pauliinalle, ja sitten säätämään pakkausten kanssa. Check in oli kuitenkin yllättävän kivuton, sillä kerrospukeutuminen tosiaan toimi, ja painoiksi saatiin jokseenkin tasan 15 kiloa kaikille. Lento meni helposti, ja yhtäkkiä itsensä löyti Tampereelta. Pari päivää siinä kerrostalojen täyttämässä kaupungissa oli jokseenkin kulttuurishokki, kaikki puhuivat suomea, ajettiin toisella puolella katua, baarit olivat huonoja (paitsi Plevna!)... Hetki meni tasoittuessa.

Trip to Tipp

Sori vaan, tämä teksti tulee todella myöhässä. Irlannista tultiin jo kohta kaksi viikkoa sitten, joten kirjoitan edellisistä viikoista hiukan takautuvasti... Syynä on tietokoneongelmat, jotka yhä jatkuvat, joten tämäkin teksti kirjoitetaan äidin kotikoneelta (samasta syystä kuvat lisätään jälkikäteen).

Tosiaan Anninan reissun aikaan sunnuntaina Irlantiin saapui rakas ystävä Minna, joka jatkaa sitten seuraavat kolme kuukautta meidän tilallamme sairaalassa. Minnan ensimmäiselle viikonlopulle kävimme Elainen kotiseuduilla, Tipperaryn kreivikunnassa, jonka pääkaupunki on pienehkö Thurles (Thöör-les), jonka kautta mentiin esimerkiksi Traleehen aikoinaan. Konnareilla oli vaikeuksia ymmärtää meikäläisen lausumana kaupunkia, kun ihan loogisestihan se lausuttaisiin thörls :P

Lauantaina, lähtöpäivänä keli oli upea, joten se oli hieman harmi viettää autossa... Muutenkin keli oli ollut huippua jo vähän aikaa, joten ajatuksena oli päästä jatkamaan tätä loppukevään fiilistä suoraan Suomen suveen. Elainen koti oli varsin mukava, joskin jo kaksikerroksisuuteen tottuneena hiukan erikonen. Ruuan ja kasvissyönnin ihmettelyn jälkeen seurattiin telkkarista isoa rugby-ottelua Munster vs. Leinster, jossa ilmeisesti Munsterin (johon myös Tipp kuului) oli selkeästi voitettava. Toisin kävi, ja Leinster vei selkeästi koko ottelun, joka ainakin omasta mielestä oli paremmalla tasolla kuin esim. aiemman Six nations-pelit. Liekö aina maaotteluiden ongelma. Illasta kuokittiin Elainen tuttavan 21-vuotissynttärit, jotka osoittautuivat melko isoiksi, jonkinlaisessa baarissa pidetyiksi pippaloiksi, joissa oli mukava tunnelma, tanssia, naposteltavaa ja (maksulliset) juotavat.

Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun päätapahtuma, eli hurling-matsi. Kyseessähän on gaelilaisiin lajeihin kuuluva paikallinen erikoisuus, joka on suosittua erityisesti Tipperaryssa ja Kilkennyssä, jotka ykkösliigan finaalin sitten pelasivatkin. Säännöt ovat jokseenkin samanlaiset kuin futiksessa (siinä oikeassa, eli gaelilaisessa), eli palloa pitää pompauttaa kolmen askeleen jälkeen, sitä saa heittää tai potkaista, ja maaleja on kaksi, toinen riman alla ja toinen päällä. Erona taas on se, että tätä peliä pelataan mailoilla ja pesistä muistuttavalla pallolla. Palloa lyödään järjettömiä etäisyyksiä omasta kädestä heitettynä ja yritetään hakata pallo pois vastustajan käsistä. Suojiahan tässä ei ole kuin jäkiskypäriä muistuttavat suojaimet, esim. hanskathan ovat täysin turhia. Ensimmäisessä pelissä (täälläkin kakkos- ja ykkös-liigain finaalit) pelasi Monaghan ja Offaly, ja Tullamoren pojat veivät pelin. Toiseen peliin saatiin varsin huikea tunnelma, ja ottelu oli todella tiukka Tipperaryn hävitessä vasta viimeisillä minuuteilla. Peli oli itsessään kuitenkin niin huippu, että matkamuistoiksi lähti molemmille, minulle ja Ollille, hurling-mailat Suomen ensimmäisen joukkueen perustamiseen.

Maanantaina oli aika vähän enemmän turisti-hommien. Sunnuntaina oli käyty tutustumassa suunnilleen Elainen takapihalla olevaan minilinnaan, jota vihaiset vartijalehmät suojelivat. Linnan historia on ilmeisesti varsin huonosti tiedossa, mutta itse tykkäsin hiukan autenttisemmasta fiiliksestä ei-kunnostetussa rakennuksessa. Maanantaina käytiin kahdessa luostarissa, joista Holy cross oli se vähemmän tunnettu, ja Rock at Cashel, joka on ilmeisesti Tipperaryn SE nähtävyys. Varsinkin Rock oli todella vakuuttavan näköinen, kukkulalle rakennettu luostari, josta oli huiput näkymät myös alaspäin. Kivutessa tuli hieman Saksan linnat mieleen, alaspäin kun on aina helpompi puolustaa...

Seuraava teksti onkin sitten toisiksi viimeinen ja kertoo viimeisestä viikosta. Yritän saada sen tässä lähiaikoina valmiiksi, toivottavasti jopa omalla koneella!

Terveisiä Suomesta

Viikko kirii jo loppuaan, ja viime viikonlopusta pitäisi kertoa. Täällä on riittänyt vilinää kun ensin Annina tuli viime keskiviikkona viikon lomalle tänne katsomaan meitä, ja sunnuntaina Minnakin lensi saarelle. Viikot on ollut töissä hiukan lyhyitä, kun viime viikolla Anninan kunniaksi otettiin torstai ja perjantai vapaaksi, ja nyt tuleva viikonloppu on bank holiday weekend, eli maanantai on vapaa. Näitä pidennettyjä viikonloppuja siis kutsutaan bank holiday -nimellä täällä. Hassua.

Keskiviikkona suuntasimme junalla vanhaan ja paljon hypetettyyn Kilkennyyn. Annina oli odotellut lentonsa jälkeen jo useamman tunnin Dublinin juna-asemalla ja lähti mukaamme kunhan töistä pääsimme. Oli todella mukava nähdä kaipaamiaan ystäviä ja saada vähän uutta dynamiikkaa Olleksin matkakaksikkoon. Ensimmäisenä Kilkennyssä heitettiin kamat tähän mennessä varmaan parhaaseen hostelliin (Backpacker tourist hostel), josta suunnattiin vielä yksille vanhaan Kyteler's inniin. Paikassa oli upea tunnelma, eikä varmasti menoa haitannut rakkaan ystävän jälleennäkeminen...

Aamusella kierrettiin Kilkennyn mukavaa keskustaa ja käytiin shoppailemassa (sieltäkin kun löytyi Tk-Max!). Turistikohteena löydettiin puolikuuluissa Kilkennyn linna, joka ilmeisesti oli keskiaikaista perua. Paikkaa oli sittemmin rempattu muutamaan otteeseen ja joku aristokraatti oli päättänyt saattaa linnan enemmän chateau-tyyppiseksi rikkaiden huvilaksi. Paikka oli siis hieman aiemmin nähdyn Belvedier housen oloinen paikka, josta löytyi ties mitä vetäytymishuoneita (ruuansulatteluun). Tilukset paikalla olivat upeat, lääniä löytyi silminkantamattomiin. Lenkkikuumehan siinä iskee. Iltasella käytiin vielä juttelemassa muutamassa hyvässä pubissa, ja kaupungin yöelämästä jäi muutenkin hyvä kuva. Tunnelmallinen paikka kaiken kaikkiaan.

Seuraavan päivän katarsiksena käytiin kiertämässä paikalliset (historialliset) kirkot, mitkä olivat varsin vakuuttavan näköisiä. Keskustan ulkopuolella oli Irishtown, eli köyhien katolilaisten (irlantilaisten) asuinpaikka, jossa myös kuvan kirkko sijaitsi. Seuraavan katolilaisen kirkon oli puoliksi tuhonnut, kukas muukaan kuin herra Cromwell ristiretkellään. Hetkittäin tuntuu, että Cromwell tour 2009 kattaisi oikein kätevästi koko Irlannin... Kumma juttu että täällä ei oikein brittejä diggailla. Protestanttinen kirkko oli Kilkennyssäkin ihan kunnossa.

Iltapäivästä lähdettiin Dubliniin päin, ja päästiin kävelemään useampi kilometri hostellille jo ihan oikeassa sateessa. Pääsipähä Anninakin näkemään sitä autenttisinta Irlantia ;) Lauantaina näytettiin Anskulle paikkoja täällä meidän kaupungissa ja kierreltiin muutamat turistipaikat läpi. Ensimmäisenä oli huippu Bodies-näyttely (joka oli kyllä sen hintainenkin...), jossa esiteltiin ihmiskehon osasia oikeilla ruumis-malleilla. Anatomiaan pääsi vähän paremmin sisälle, niin kai se sisäänpääsymaksu pitää ottaa sijoituksena ammattiin. Myöhemmin käytiin national galleryssä, Graftonin humussa (kuva), Bewleysissä kahvilla, St. Stephen Greenillä, Porterhousessa...

Sunnuntaina oli viikonlopun päätapahtuma, eli gaelilainen jalkapallomatsi. Täällähän siis ei pelata mitään tylsiä pelejä mitä muut pelaa (paitsi rugbyä), vaan omia pelejä niin kuin gaelilaista (tästä lähin kutsun 'jalista' sokkeriksi) ja hurlingia, josta seuraavalla viikolla lisää. Oikea jalkapallo on huippulaji. Jo ensimmäisellä kerralla televisiosta nähtynä olo oli hieman surrealistinen, kun miehet potkivat ja heittelevät palloa, puolikontakti on sallittua ja päädyissä on kahdenlaiset maalit (rugby ja sokkeri) joista toisella on vahti. Päivällä oli kaksi ottelua, ykkös- ja kakkosdivisioonan finaalit, joista toisena pelinä oli huippu Kerry vs. Derry -ottelu (toki Kerryyn ihastuneena sitä kannatimme). Yleisöstä ei vaan ottanut selvää kun kannustuksena kuului pelkkä 'erry! erry!'

Sunnuntai-iltana Irlantiin eksyi myös seuraavalla viikolla apteekissa aloittava rakas ystävämme Minna, joka joutui ensimmäisen yön punkkaamaan Oisinin luona myöhäisen lennon takia. Hiukan yllätyksenä Minna pöllähti sairaalalle kahvitauolla 'hi, I'm Minna'. Alkuviikko vietettin Tullamoressa tyttöjen kiertäessä kaupungilla päivisin, kunnes Annina lähti keskiviikkona kotiin raahaten meidän ylimääräisiä tavaroita. Huh, eihän tässä itselläkään ole kuin reilu viikko jäljellä... Noh, huomenna Elainen syntysijoille, Tipperaryyn.

Farmasisti, farmasiasta, farmasia

Seuraa ammattisuuntautunutta asiaa: viime viikonloppuna suuntana oli taasen Dublin ja tällä erää Irlannin sairaalafarmasistien vuosittainen konferenssi. Ilmottautuminen tapahtui jo jonkin aikaa sitten, Oisinin (tuttavallisemmin Ossi nykyään) lähettäessä meidän ilmottautumislomakkeemme ja maksaessa konferenssimaksut. Joka oli hurjat 20 euroa per pers, kattaen lauantain gaalaillan ja lauantain ja sunnuntain ruuat :D Joskus kannattaa olla opiskelija.

Tämä(kin) viikonloppu pummittiin, tällä kertaa yövyttiin sairaalassa ennen farmasistiksi rekisteröitymistä vuoden työskentelevältä (pre-reg) Orlalta, tai oikeastaan hänen äidiltään. Paikallisessa systeemissä siis farmasistit opiskelevat neljä vuotta ja ovat joko vuoden sairaalassa, apteekissa tai jakaen ajan kahteen puolen vuoden periodiin, kuten sairaalaan uutena tullut Maeve tekee. Suomalainen farmaseutti sijoittuu johonkin teknisen työntekijän ja paikallisen farmasistin välimaastoon, ja suomalaisen systeemin selittäminen on ollut kovin helppo kahvipöytäkeskustelun aihe. Perjantai-ilta meni lähinnä perheen vanhoja kirjoja selaillessa, seasta kun löytyi viime vuosisadan vaihteen sairaanhoidollisia kirjoja tai 40-luvun farmaseuttisia kirjoja, joita oli hetkittäin varsin hauska lukea.

Lauantaina konferenssin alku oli jo aamusta, joten lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan (loisto)hotelliin piti eksyä aikaisin. Ensimmäisenä vuorossa olivat työpajat, joista Ollin kanssa osallistuimme ensin munuaisten vajaatoiminnan asioihin ja sitten kirurgian farmaseuttiseen puoleen. Molemmat aiheet olivat mielenkiintoisia, joskin painotus oli hiukan liikaa potilastapauksissa itse asian jäädessä hyvin nopealle käsittelylle. Munuaisten vajaatoiminta oli tosin viime viikon jälkeen hyvä kertaus. Lauantain kääntyessä iltaan paikalla oli loistava gaala, jossa huipun ruuan (ihan oikeaa kasvisruokaa!) lisäksi oli musiikkia, tanssia ja uusiin ihmisiin tutustumista. Mukavan rennon tunnelman pystyi aistimaan kun apteekkarikin oli jatkuvasti tanssimassa. Täyttä tanssilattiaa ei vastaavaan suomalaiseen konferenssiin oikein osaa kuvitella.

Sunnuntaina aamusta oli lähinnä paikallisen sairaalafarmasian tulevaisuuteen keskittyviä puheita, sekä painottamista osastotyöskentelyn tärkeydestä. Brittien mennessä hyvää vauhtia irkkujen edellä jää vähän itse tuijottamaan lattiaa, että niin, Suomessahan sairaalafarmaseutti on melkein varastonvalvoja... Kipinä kliinisempään (=potilaslähtöisempään, asiantuntijapainotteisempaan) sairaalafarmasiaan täältä varmasti lähtee mukaan, joten on pakko ottaa selvää, miten systeemiä pääsee edistämään kotipuolen sairaaloihin. Motivoivana tekijänä näkyy hurjan melkein viidenkymmenen prosentin virhenumerot sairaaloiden potilaina olevien lääkityksessä, näin siis ilman farmasistin väliintuloa. Suomalaisetkin farmasistit ovat tiukkoja ammattilaisia, mutta järjestelmä vaatii oikealle vuosituhannelle kääntämistä.

Sunnuntai-iltapäivä vietettiin Irlannin auringossa, meren äärellä kävellessä. Täältä tämän kerran ainoa kuva, kun konferenssista kuvia ei jäänyt kameraan. Kelit täällä muuten ovat olleet loistavia, viikonloppukin oli pelkkää paistetta. Suomessa on kuulemma kylmä.

Aktiivilomailua Kerryssä

Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisimmästä merkinnästä. Viime viikonloppuna käytiin Traleessa tapaamassa Suomessa opiskellutta ja Han Moo Do:a harrastanutta Mikeä ja hänen vaimoaan Jia:ta (ja heidän hiukan päälle vuotista vaavia, tietty!). Viikonlopun jälkeen olen ollut niin väsynyt, että vasta nyt jaksaa kirjoittaa... Tällä viikolla siirryin myös onkologian puolelta (tiedän, en ole sieltäkään kirjoittanut mitään) Lisan, eli munuaispotilaisiin erikoistuneen farmaseutin kelkkaan. Kiirettä on pitänyt, vaikka suurin osa ajasta meneekin melkolailla uuden aiheen opiskelussa. Kirjoittelen sitten myöhemmin miten homma lähtee käyntiin.

Traleehen, eli maan lounaisosan kreivikunnan, Kerryn, pääkaupunkiin lähdettiin pitkän perjantain iltapäivällä. Jos en ole maan junareittejä vielä tarpeeksi kummastellut, niin kerrottakoon, että tämäkin matka tehtiin melkein Dublinin kautta. Kuusi tuntia meni kokonaisuudessaan, joten perille saavuttiin vasta illasta. Jo junassa vasten kasvoja paiskautui Kerryn kreivikunnan upeat maisemat. Postikorteista tiedettiin, että tänne osaan maata oli piiloitettu myös ne suomalaiseen silmään ah, niin kauniit vuoret... Mike, joka työskentelee Limerickissä, päälle tunnin ajomatkan päässä Traleesta, saapui vanhempiensa kotiin vasta kahdentoista jälkeen. Juna-asemalta meidät poimi uskomattoman vahvalla aksentilla puhuva perheen isä, ja myöhemmin tutustuttiin muuhunkin perheeseen. Mikellä on kaksi veljeä ja yksi sisko, mutta perhe oli mukavalla tavalla erikoinen, sillä isän kaksoisveli asui viereisessä talossa. Koska molemmat miehet ovat puuseppiä, oli heille jossain vaiheessa tullut ajatukseksi rakentaa myös omat talonsa peilikuviksi... Siinäpä Helille ja Ullalle esikuvat!

Lauantaina pääajatuksena oli päästä kokeilemaan surffausta, jota tosiaan tässä maailmankolkassa pystyi hyvin harrastamaankin. Kuitenkin, jotteivat aallot olisi aivan lättänöitä, piti rannalle mennä vasta korkeamman vuoroveden aikaan, eli vasta iltapäivällä. Aamupäivästä käytiin paikallista historiaa esittelevässä museossa, joka oli pääsiäisen kunniaksi ilmainen.

Myöhemmin iltapäivästä kaivettiin sitten talvimärkäpuvut kaapista ja lähdettiin Miken, isän ja Miken veljen, Brendanin, kanssa rannalle. Keli oli tässä vaiheessa vallan loistava, joten ei oikein parempaa olisi voinut kuvitella. Ranta oli uskomattoman kaunis, meren pauhutessa vuorimaisemaa vasten ja surffari-pitkätukkien yrittäessä kaapata aaltoja.
Oma touhu ei kovin taidokasta yllättäen ollut, meren ollessa hiukan turhankin vahva, Mikenkin saldon jäädessä vain yhteen aaltoon. Uskomattoman hauskaahan touhu oli, ja merta vastaan haraaminen oli myös todella rankka treeni, joka tuntui jo myöhemmin illasta hengityslihaksissa.


Sunnuntaina isoksi urakaksi vaihtoehtoina oli joko lähteä uudestaan surffaamaan tai kipuamaan Irlannin (ilmeisesti) toiseksi korkeimmalle vuorelle, mt. Brandonille 950 metrin korkeuteen. Surffaamaan päätettiin mennä jos vielä vaelluksen jälkeen jaksetaan, mikä loppujen lopuksi jäi maanantaiaamuun. Mukaan lähti Miken ja isän lisäksi myös Jia, joka jätti vaavin isoäitin hoivaan. Maisemat vuorelle kiivettäessä olivat loistavat, joten vaellusta oli mukava taittaa (huomatkaa kuvasta myös kiipeilyyn varatut erityisvarusteet, kuten erikoiskengät joilla pomppia kiveltä toiselle). Kokonaisuudessaan matkassa kesti päälle neljä tuntia, joista iso osa oli vaellusta ja loppu ylämäkeen kipuamista. Alaspäin tullessa varhaistyypin diabetesta sairastavalle isälle tuli hypoglykemia-kohtaus, joten kävely meni hitaammin Miken auttaessa isäänsä osan matkasta.
Perille kuitenkin päästiin kaikkien ollessa täysin naatteja ja valmiina lähtemään kotiin... Illasta juhlittiin vielä nuoremman veljen syntymäpäiviä grillaamalla naapurissa nuorisoporukalla(vaikkakaan itse juhlakalua ei niinkään näkynyt). Jiakin pääsi nauttimaan itselleen kovasta urakasta lupaamiaan grilliherkkuja ^^

Maanantaina yrityksenä oli lähteä aikaisin surffaamaan, ja loppujen lopuksi rannalle lähdettiin ilman Mikeä, joka ei ollut vielä tässä vaiheessa herännytkään. Tällä rannalla ei surffareita näkynyt niin paljon, mutta aallot olivatkin aivan liian keveitä surffaukseen, osittain myös matalan vuoroveden takia. Nyt kun sille laudalle vihdoin pääsi, niin aallot eivät kantaneet :D Kipinä tähän kyllä tuli, seuraava reissuni Irlantiin onkin aktiivireissu koostuen vaelluksesta ja surffauksesta.

Pitkän viikonlopun jälkeen oli hiukan harmi lähteä todella mukavan ja vieraanvaraisen perheen luota. Jaloissa tuntui vielä pitkään kivillä pomppimisen, kipuamisen ja surffauksen raskaus, joten täpötäysissä pääsiäismaanantain junissa matkaaminen sen saman kuuden tunnin jälkeen ei ollut muutenkaan kovin mukava kokemus. Parhaat paikat tällä saarella on kuitenkin nähtävästi sijoitettu jonkinmoisen vaivan taakse, joten pakkohan se on sietää. Kerry on ehdoton kohde Irlannissa kävijälle.

Mamin matka

Keskiviikkona (eli jo viikko sitten!) äiti tuli käymään täällä. Kone saapui päivällä Dubliniin, josta hän matkusti junalla aina tänne asti, sillä huonommalla junatyypillä tietysti. Torstaina luvassa oli Tullamoreen tutustumista, mutta perjantaina Joan lähti kyydittämään meitä taasen, tällä kertaa kauniiseen kelttiläiseen luostarirauniokohteeseen, Clonmacnoiseen.

Keli täällä on ollut melko lailla vaihtelevaa (kesä on tulossa...), joten torstain kaunis paiste vaihtui perjantain kylmään viimaan ja sateeseen. Itse raunioalue oli silti kaunis, ja paikalta huokui historia. Ilmeisesti paikka perustettiin hyvinkin pian ensimmäisten kristittyjen munkkien saavuttua Irlantiin. Hauskana piirteenä tuonaikaisissa luostareissa oli se, että ne olivat sanalla sanottuna sikarikkaita, keräten rahoja alueen ihmisiltä. Clonmacnoise oli sijoitettu kahden alueen väliin, joten se keräsi myös tuplatulot. Toinen, loogisena jatkona toimiva piirre luostareilla oli se, että ne olivat jatkuvan ryöstelyn kohde (Joanin sanojen mukaan "they might as well could've put a flag screaming 'we're rich'"). Vaikka tämä luostari oli sisämaassa (Offalyn kreivikunnassa, jossa siis on myös Tullamore), se oli sijoitettu saaren pisimmän joen, Shannonin, uomaan. Koska Shannon taasen alkoi jo merestä Limerickin kohdalta, viikingit ryöstivät paikkaa jokseenkin tasaisin väliajoin, kuten tämän jälkeen normannit ja paikan raunioiksi pistäneet engelsmannit. Brittien hienoihin tekoihin tuli muutenkin tutustuttua Athlonessa, jossa englantilainen valloittaja Oliver Cromwell (pthyi!) tappoi käytännössä koko kylän suojalinnakkeeseen 1600-luvulla.

Lauantaina lähdimme aamusta Dubliniin, jonka kohteet äiti sitten valitsi. Ensimmäisenä käytiin modernin taiteen museossa, jonka näyttelyt vaihtelivat hämystä vakuuttavan kummalliseen. Seuraavaksi raahauduttiin keskustaan, jonne oli varsinkin äidille hiukan turhankin pitkä matka... Keli oli taasen vaihtunut loistavaksi, joten itseäni ei ollenkaan haitannut kauniin kaupungin läpi tallustelu hienona päivänä. Ex tempore -käyntinä pistäydyimme Christ churchissa (jonne oli sisäänpääsymaksu!). Täältä käteen jäi suomenkielinen opaslehtinen, upeat alttarikullat ja omana suosikkina urkupilliin jumittuneet ja sinne muumioituneet kissa ja hiiri! Kuvaa ei ikävä kyllä ole :P

Täältä suunnattiin ostoksille ja sitten kaupungin ykköspuistoon St. Stephen Greenille, joka oli kyllä huippupaikka sillä kelillä. Mahat vedettiin täyteen intialais-nepalilaisessa ravintolassa, jonka jälkeen taksipalvelu Eilis haki meidät yöpymään vanhempiensa kotona puolen tunnin päässä Dublinista. Ilta rupateltiin Eilisin ja hänen farmasistiksi valmistuneen veljensä kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä ja kuitenkin erityisesti apteekkialasta...

Sunnuntai vierähti Eilisin kyydittäessä meitä paikasta toiseen. Äiti ei oikein ehtinyt kuin Taran kukkuloille, jossa entisaikaan kruunattiin Irlannin high king, eli alueiden ylipiällysmiäs. Tämän jälkeen mami (Eilisillä oli vähän vaikeuksia lausua Arjaa) kuskattiin nopeasti lentokentälle, kaiken sujuessa varsin mutkattomasti.

Loppu päivästä kuljettiin Eilisin kanssa, tämän tarjotessa myöskin kaikki... Huipputyyppi kaiken kaikkiaan, eikä tätä täkäläistä kohteliaisuutta oikein aina jaksa ihan ymmärtää. Mukavaa se toki on.