torstai 21. toukokuuta 2009

Trip to Tipp

Sori vaan, tämä teksti tulee todella myöhässä. Irlannista tultiin jo kohta kaksi viikkoa sitten, joten kirjoitan edellisistä viikoista hiukan takautuvasti... Syynä on tietokoneongelmat, jotka yhä jatkuvat, joten tämäkin teksti kirjoitetaan äidin kotikoneelta (samasta syystä kuvat lisätään jälkikäteen).

Tosiaan Anninan reissun aikaan sunnuntaina Irlantiin saapui rakas ystävä Minna, joka jatkaa sitten seuraavat kolme kuukautta meidän tilallamme sairaalassa. Minnan ensimmäiselle viikonlopulle kävimme Elainen kotiseuduilla, Tipperaryn kreivikunnassa, jonka pääkaupunki on pienehkö Thurles (Thöör-les), jonka kautta mentiin esimerkiksi Traleehen aikoinaan. Konnareilla oli vaikeuksia ymmärtää meikäläisen lausumana kaupunkia, kun ihan loogisestihan se lausuttaisiin thörls :P

Lauantaina, lähtöpäivänä keli oli upea, joten se oli hieman harmi viettää autossa... Muutenkin keli oli ollut huippua jo vähän aikaa, joten ajatuksena oli päästä jatkamaan tätä loppukevään fiilistä suoraan Suomen suveen. Elainen koti oli varsin mukava, joskin jo kaksikerroksisuuteen tottuneena hiukan erikonen. Ruuan ja kasvissyönnin ihmettelyn jälkeen seurattiin telkkarista isoa rugby-ottelua Munster vs. Leinster, jossa ilmeisesti Munsterin (johon myös Tipp kuului) oli selkeästi voitettava. Toisin kävi, ja Leinster vei selkeästi koko ottelun, joka ainakin omasta mielestä oli paremmalla tasolla kuin esim. aiemman Six nations-pelit. Liekö aina maaotteluiden ongelma. Illasta kuokittiin Elainen tuttavan 21-vuotissynttärit, jotka osoittautuivat melko isoiksi, jonkinlaisessa baarissa pidetyiksi pippaloiksi, joissa oli mukava tunnelma, tanssia, naposteltavaa ja (maksulliset) juotavat.

Sunnuntaina oli luvassa viikonlopun päätapahtuma, eli hurling-matsi. Kyseessähän on gaelilaisiin lajeihin kuuluva paikallinen erikoisuus, joka on suosittua erityisesti Tipperaryssa ja Kilkennyssä, jotka ykkösliigan finaalin sitten pelasivatkin. Säännöt ovat jokseenkin samanlaiset kuin futiksessa (siinä oikeassa, eli gaelilaisessa), eli palloa pitää pompauttaa kolmen askeleen jälkeen, sitä saa heittää tai potkaista, ja maaleja on kaksi, toinen riman alla ja toinen päällä. Erona taas on se, että tätä peliä pelataan mailoilla ja pesistä muistuttavalla pallolla. Palloa lyödään järjettömiä etäisyyksiä omasta kädestä heitettynä ja yritetään hakata pallo pois vastustajan käsistä. Suojiahan tässä ei ole kuin jäkiskypäriä muistuttavat suojaimet, esim. hanskathan ovat täysin turhia. Ensimmäisessä pelissä (täälläkin kakkos- ja ykkös-liigain finaalit) pelasi Monaghan ja Offaly, ja Tullamoren pojat veivät pelin. Toiseen peliin saatiin varsin huikea tunnelma, ja ottelu oli todella tiukka Tipperaryn hävitessä vasta viimeisillä minuuteilla. Peli oli itsessään kuitenkin niin huippu, että matkamuistoiksi lähti molemmille, minulle ja Ollille, hurling-mailat Suomen ensimmäisen joukkueen perustamiseen.

Maanantaina oli aika vähän enemmän turisti-hommien. Sunnuntaina oli käyty tutustumassa suunnilleen Elainen takapihalla olevaan minilinnaan, jota vihaiset vartijalehmät suojelivat. Linnan historia on ilmeisesti varsin huonosti tiedossa, mutta itse tykkäsin hiukan autenttisemmasta fiiliksestä ei-kunnostetussa rakennuksessa. Maanantaina käytiin kahdessa luostarissa, joista Holy cross oli se vähemmän tunnettu, ja Rock at Cashel, joka on ilmeisesti Tipperaryn SE nähtävyys. Varsinkin Rock oli todella vakuuttavan näköinen, kukkulalle rakennettu luostari, josta oli huiput näkymät myös alaspäin. Kivutessa tuli hieman Saksan linnat mieleen, alaspäin kun on aina helpompi puolustaa...

Seuraava teksti onkin sitten toisiksi viimeinen ja kertoo viimeisestä viikosta. Yritän saada sen tässä lähiaikoina valmiiksi, toivottavasti jopa omalla koneella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti