Farmasisti, farmasiasta, farmasia

Seuraa ammattisuuntautunutta asiaa: viime viikonloppuna suuntana oli taasen Dublin ja tällä erää Irlannin sairaalafarmasistien vuosittainen konferenssi. Ilmottautuminen tapahtui jo jonkin aikaa sitten, Oisinin (tuttavallisemmin Ossi nykyään) lähettäessä meidän ilmottautumislomakkeemme ja maksaessa konferenssimaksut. Joka oli hurjat 20 euroa per pers, kattaen lauantain gaalaillan ja lauantain ja sunnuntain ruuat :D Joskus kannattaa olla opiskelija.

Tämä(kin) viikonloppu pummittiin, tällä kertaa yövyttiin sairaalassa ennen farmasistiksi rekisteröitymistä vuoden työskentelevältä (pre-reg) Orlalta, tai oikeastaan hänen äidiltään. Paikallisessa systeemissä siis farmasistit opiskelevat neljä vuotta ja ovat joko vuoden sairaalassa, apteekissa tai jakaen ajan kahteen puolen vuoden periodiin, kuten sairaalaan uutena tullut Maeve tekee. Suomalainen farmaseutti sijoittuu johonkin teknisen työntekijän ja paikallisen farmasistin välimaastoon, ja suomalaisen systeemin selittäminen on ollut kovin helppo kahvipöytäkeskustelun aihe. Perjantai-ilta meni lähinnä perheen vanhoja kirjoja selaillessa, seasta kun löytyi viime vuosisadan vaihteen sairaanhoidollisia kirjoja tai 40-luvun farmaseuttisia kirjoja, joita oli hetkittäin varsin hauska lukea.

Lauantaina konferenssin alku oli jo aamusta, joten lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan (loisto)hotelliin piti eksyä aikaisin. Ensimmäisenä vuorossa olivat työpajat, joista Ollin kanssa osallistuimme ensin munuaisten vajaatoiminnan asioihin ja sitten kirurgian farmaseuttiseen puoleen. Molemmat aiheet olivat mielenkiintoisia, joskin painotus oli hiukan liikaa potilastapauksissa itse asian jäädessä hyvin nopealle käsittelylle. Munuaisten vajaatoiminta oli tosin viime viikon jälkeen hyvä kertaus. Lauantain kääntyessä iltaan paikalla oli loistava gaala, jossa huipun ruuan (ihan oikeaa kasvisruokaa!) lisäksi oli musiikkia, tanssia ja uusiin ihmisiin tutustumista. Mukavan rennon tunnelman pystyi aistimaan kun apteekkarikin oli jatkuvasti tanssimassa. Täyttä tanssilattiaa ei vastaavaan suomalaiseen konferenssiin oikein osaa kuvitella.

Sunnuntaina aamusta oli lähinnä paikallisen sairaalafarmasian tulevaisuuteen keskittyviä puheita, sekä painottamista osastotyöskentelyn tärkeydestä. Brittien mennessä hyvää vauhtia irkkujen edellä jää vähän itse tuijottamaan lattiaa, että niin, Suomessahan sairaalafarmaseutti on melkein varastonvalvoja... Kipinä kliinisempään (=potilaslähtöisempään, asiantuntijapainotteisempaan) sairaalafarmasiaan täältä varmasti lähtee mukaan, joten on pakko ottaa selvää, miten systeemiä pääsee edistämään kotipuolen sairaaloihin. Motivoivana tekijänä näkyy hurjan melkein viidenkymmenen prosentin virhenumerot sairaaloiden potilaina olevien lääkityksessä, näin siis ilman farmasistin väliintuloa. Suomalaisetkin farmasistit ovat tiukkoja ammattilaisia, mutta järjestelmä vaatii oikealle vuosituhannelle kääntämistä.

Sunnuntai-iltapäivä vietettiin Irlannin auringossa, meren äärellä kävellessä. Täältä tämän kerran ainoa kuva, kun konferenssista kuvia ei jäänyt kameraan. Kelit täällä muuten ovat olleet loistavia, viikonloppukin oli pelkkää paistetta. Suomessa on kuulemma kylmä.

Aktiivilomailua Kerryssä

Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisimmästä merkinnästä. Viime viikonloppuna käytiin Traleessa tapaamassa Suomessa opiskellutta ja Han Moo Do:a harrastanutta Mikeä ja hänen vaimoaan Jia:ta (ja heidän hiukan päälle vuotista vaavia, tietty!). Viikonlopun jälkeen olen ollut niin väsynyt, että vasta nyt jaksaa kirjoittaa... Tällä viikolla siirryin myös onkologian puolelta (tiedän, en ole sieltäkään kirjoittanut mitään) Lisan, eli munuaispotilaisiin erikoistuneen farmaseutin kelkkaan. Kiirettä on pitänyt, vaikka suurin osa ajasta meneekin melkolailla uuden aiheen opiskelussa. Kirjoittelen sitten myöhemmin miten homma lähtee käyntiin.

Traleehen, eli maan lounaisosan kreivikunnan, Kerryn, pääkaupunkiin lähdettiin pitkän perjantain iltapäivällä. Jos en ole maan junareittejä vielä tarpeeksi kummastellut, niin kerrottakoon, että tämäkin matka tehtiin melkein Dublinin kautta. Kuusi tuntia meni kokonaisuudessaan, joten perille saavuttiin vasta illasta. Jo junassa vasten kasvoja paiskautui Kerryn kreivikunnan upeat maisemat. Postikorteista tiedettiin, että tänne osaan maata oli piiloitettu myös ne suomalaiseen silmään ah, niin kauniit vuoret... Mike, joka työskentelee Limerickissä, päälle tunnin ajomatkan päässä Traleesta, saapui vanhempiensa kotiin vasta kahdentoista jälkeen. Juna-asemalta meidät poimi uskomattoman vahvalla aksentilla puhuva perheen isä, ja myöhemmin tutustuttiin muuhunkin perheeseen. Mikellä on kaksi veljeä ja yksi sisko, mutta perhe oli mukavalla tavalla erikoinen, sillä isän kaksoisveli asui viereisessä talossa. Koska molemmat miehet ovat puuseppiä, oli heille jossain vaiheessa tullut ajatukseksi rakentaa myös omat talonsa peilikuviksi... Siinäpä Helille ja Ullalle esikuvat!

Lauantaina pääajatuksena oli päästä kokeilemaan surffausta, jota tosiaan tässä maailmankolkassa pystyi hyvin harrastamaankin. Kuitenkin, jotteivat aallot olisi aivan lättänöitä, piti rannalle mennä vasta korkeamman vuoroveden aikaan, eli vasta iltapäivällä. Aamupäivästä käytiin paikallista historiaa esittelevässä museossa, joka oli pääsiäisen kunniaksi ilmainen.

Myöhemmin iltapäivästä kaivettiin sitten talvimärkäpuvut kaapista ja lähdettiin Miken, isän ja Miken veljen, Brendanin, kanssa rannalle. Keli oli tässä vaiheessa vallan loistava, joten ei oikein parempaa olisi voinut kuvitella. Ranta oli uskomattoman kaunis, meren pauhutessa vuorimaisemaa vasten ja surffari-pitkätukkien yrittäessä kaapata aaltoja.
Oma touhu ei kovin taidokasta yllättäen ollut, meren ollessa hiukan turhankin vahva, Mikenkin saldon jäädessä vain yhteen aaltoon. Uskomattoman hauskaahan touhu oli, ja merta vastaan haraaminen oli myös todella rankka treeni, joka tuntui jo myöhemmin illasta hengityslihaksissa.


Sunnuntaina isoksi urakaksi vaihtoehtoina oli joko lähteä uudestaan surffaamaan tai kipuamaan Irlannin (ilmeisesti) toiseksi korkeimmalle vuorelle, mt. Brandonille 950 metrin korkeuteen. Surffaamaan päätettiin mennä jos vielä vaelluksen jälkeen jaksetaan, mikä loppujen lopuksi jäi maanantaiaamuun. Mukaan lähti Miken ja isän lisäksi myös Jia, joka jätti vaavin isoäitin hoivaan. Maisemat vuorelle kiivettäessä olivat loistavat, joten vaellusta oli mukava taittaa (huomatkaa kuvasta myös kiipeilyyn varatut erityisvarusteet, kuten erikoiskengät joilla pomppia kiveltä toiselle). Kokonaisuudessaan matkassa kesti päälle neljä tuntia, joista iso osa oli vaellusta ja loppu ylämäkeen kipuamista. Alaspäin tullessa varhaistyypin diabetesta sairastavalle isälle tuli hypoglykemia-kohtaus, joten kävely meni hitaammin Miken auttaessa isäänsä osan matkasta.
Perille kuitenkin päästiin kaikkien ollessa täysin naatteja ja valmiina lähtemään kotiin... Illasta juhlittiin vielä nuoremman veljen syntymäpäiviä grillaamalla naapurissa nuorisoporukalla(vaikkakaan itse juhlakalua ei niinkään näkynyt). Jiakin pääsi nauttimaan itselleen kovasta urakasta lupaamiaan grilliherkkuja ^^

Maanantaina yrityksenä oli lähteä aikaisin surffaamaan, ja loppujen lopuksi rannalle lähdettiin ilman Mikeä, joka ei ollut vielä tässä vaiheessa herännytkään. Tällä rannalla ei surffareita näkynyt niin paljon, mutta aallot olivatkin aivan liian keveitä surffaukseen, osittain myös matalan vuoroveden takia. Nyt kun sille laudalle vihdoin pääsi, niin aallot eivät kantaneet :D Kipinä tähän kyllä tuli, seuraava reissuni Irlantiin onkin aktiivireissu koostuen vaelluksesta ja surffauksesta.

Pitkän viikonlopun jälkeen oli hiukan harmi lähteä todella mukavan ja vieraanvaraisen perheen luota. Jaloissa tuntui vielä pitkään kivillä pomppimisen, kipuamisen ja surffauksen raskaus, joten täpötäysissä pääsiäismaanantain junissa matkaaminen sen saman kuuden tunnin jälkeen ei ollut muutenkaan kovin mukava kokemus. Parhaat paikat tällä saarella on kuitenkin nähtävästi sijoitettu jonkinmoisen vaivan taakse, joten pakkohan se on sietää. Kerry on ehdoton kohde Irlannissa kävijälle.

Mamin matka

Keskiviikkona (eli jo viikko sitten!) äiti tuli käymään täällä. Kone saapui päivällä Dubliniin, josta hän matkusti junalla aina tänne asti, sillä huonommalla junatyypillä tietysti. Torstaina luvassa oli Tullamoreen tutustumista, mutta perjantaina Joan lähti kyydittämään meitä taasen, tällä kertaa kauniiseen kelttiläiseen luostarirauniokohteeseen, Clonmacnoiseen.

Keli täällä on ollut melko lailla vaihtelevaa (kesä on tulossa...), joten torstain kaunis paiste vaihtui perjantain kylmään viimaan ja sateeseen. Itse raunioalue oli silti kaunis, ja paikalta huokui historia. Ilmeisesti paikka perustettiin hyvinkin pian ensimmäisten kristittyjen munkkien saavuttua Irlantiin. Hauskana piirteenä tuonaikaisissa luostareissa oli se, että ne olivat sanalla sanottuna sikarikkaita, keräten rahoja alueen ihmisiltä. Clonmacnoise oli sijoitettu kahden alueen väliin, joten se keräsi myös tuplatulot. Toinen, loogisena jatkona toimiva piirre luostareilla oli se, että ne olivat jatkuvan ryöstelyn kohde (Joanin sanojen mukaan "they might as well could've put a flag screaming 'we're rich'"). Vaikka tämä luostari oli sisämaassa (Offalyn kreivikunnassa, jossa siis on myös Tullamore), se oli sijoitettu saaren pisimmän joen, Shannonin, uomaan. Koska Shannon taasen alkoi jo merestä Limerickin kohdalta, viikingit ryöstivät paikkaa jokseenkin tasaisin väliajoin, kuten tämän jälkeen normannit ja paikan raunioiksi pistäneet engelsmannit. Brittien hienoihin tekoihin tuli muutenkin tutustuttua Athlonessa, jossa englantilainen valloittaja Oliver Cromwell (pthyi!) tappoi käytännössä koko kylän suojalinnakkeeseen 1600-luvulla.

Lauantaina lähdimme aamusta Dubliniin, jonka kohteet äiti sitten valitsi. Ensimmäisenä käytiin modernin taiteen museossa, jonka näyttelyt vaihtelivat hämystä vakuuttavan kummalliseen. Seuraavaksi raahauduttiin keskustaan, jonne oli varsinkin äidille hiukan turhankin pitkä matka... Keli oli taasen vaihtunut loistavaksi, joten itseäni ei ollenkaan haitannut kauniin kaupungin läpi tallustelu hienona päivänä. Ex tempore -käyntinä pistäydyimme Christ churchissa (jonne oli sisäänpääsymaksu!). Täältä käteen jäi suomenkielinen opaslehtinen, upeat alttarikullat ja omana suosikkina urkupilliin jumittuneet ja sinne muumioituneet kissa ja hiiri! Kuvaa ei ikävä kyllä ole :P

Täältä suunnattiin ostoksille ja sitten kaupungin ykköspuistoon St. Stephen Greenille, joka oli kyllä huippupaikka sillä kelillä. Mahat vedettiin täyteen intialais-nepalilaisessa ravintolassa, jonka jälkeen taksipalvelu Eilis haki meidät yöpymään vanhempiensa kotona puolen tunnin päässä Dublinista. Ilta rupateltiin Eilisin ja hänen farmasistiksi valmistuneen veljensä kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä ja kuitenkin erityisesti apteekkialasta...

Sunnuntai vierähti Eilisin kyydittäessä meitä paikasta toiseen. Äiti ei oikein ehtinyt kuin Taran kukkuloille, jossa entisaikaan kruunattiin Irlannin high king, eli alueiden ylipiällysmiäs. Tämän jälkeen mami (Eilisillä oli vähän vaikeuksia lausua Arjaa) kuskattiin nopeasti lentokentälle, kaiken sujuessa varsin mutkattomasti.

Loppu päivästä kuljettiin Eilisin kanssa, tämän tarjotessa myöskin kaikki... Huipputyyppi kaiken kaikkiaan, eikä tätä täkäläistä kohteliaisuutta oikein aina jaksa ihan ymmärtää. Mukavaa se toki on.