Sopeutuminen

Anteeksi vain, kun blogin päivittäminen ei ole onnistunut. Netin kanssa on ollut hieman vaikeuksia, sillä tähän päivään asti Elainen (ja meidän) kotonamme ei ollut kuin kurja modeemi, jota emme ollenkaan käyttäneet. Nettiä käytettiin lähinnä liian kalliissa nettikahvilassa ja ruokatauoilla sairaalan kirjaston hitailla koneilla. Aiempi blogimerkintä on siis päiväkirja kyseiseltä päivältä.

Takaisin päivään numero kaksi: tiistaina kävimme katselemassa kaupunkia hieman tarkemmin. Päivä oli hieno, joskin ilma oli aurinkoisen lisäksi myös melko kirpeä, mutta täkäläiseen keliin kyllä tottuu. Ensimmäisenä urakkana oli päästä keskustaan, sillä Elaine asuu melkoisessa suburbiassa, jossa samanlaisista taloista ja useista liikenneympyröistä on vaikea päätellä, missä milloinkin on. Lopulta oikealle tielle päästyämme haimme tuoreet turistikartat Tullamore Dew Heritage centeristä/turisti-infosta, jossa siis infopisteeseen on kätevästi yhdistetty paikallisen viskiylpeyden museo. Kaiken kaikkiaan kaupunki on melko kaunis, siellä on paljon ravintoloita ja erikoisempia kauppoja, mutta kovaa kulkevien autojen määrä kummastuttaa yhä. Pyöräilijöitä on parhaimmillaankin liikkeellä vain kourallinen.

Töissä menee melko mukavasti. Ensimmäisenä kouraan annettiin työkirjat, joissa on aika hyvännäköinen aikataulutus harjoittelulle, sillä kaksi kolmesta kuukaudesta kuluu osastofarmaseuttien mukana kliinisen farmasian maailmassa ja kaksi viikkoa vietetään etukäteen varsin hypetetyssä onkologian ja hematologian osuudessa. Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluvat apteekin jakelupisteessä (dispensory), joten todennäköisesti ne ovat myös tylsimmät viikot. Työhön tällä hetkellä kuuluu siis lähinnä tavaroiden hyllylle laittamista ja lääkkeiden keräämistä osastoille (Top ups! lääkevarastojen toppausta). Jalat tulevat hiton kipeiksi, sillä työpukeutuminen täällä farmaseuteilla on hiukan erilainen: päälläni on suorat housut, kauluspaita ja mustat umpinaiset kengät, minun tapauksessani siis raskaat ja kovat juhlakengät. Minkäänlaista työtakkia meillä ei ole.

Nyt täällä asumiseen on aikalailla tottunut. Pahimmat ongelmat ovat olleet internetin puute ja ruokailu, joka on sairaalalla melko kallista opiskelijalle (aiemmin ilmaista!) ja vapaa-ajalla vähän sekavaa, ainakin alussa kun ei tiennyt mistä ruuan ostaa. Viikonloppuna otimme yllättävän hyväkuntoiset pyörät vajasta ja hurautimmme kaupungin toiselle puolelle valtavaan markettiparatiisiin Tescoon, josta vihdoin löytyi vegetaristin pääruoka, soijarouhe, joten proteiinien puute ei enää kalva täälläkään. Tänään tosiaan ratkesi myös toinen ongelma, sillä taloon saapui laajakaista ja käsieni tärinä on nyt vihdoin tauonnut.